Hellällä palavalla sydämellä

Tämän löysin Aroketulta. En pidä meemi-sanasta. Siispä nimitän tätä aikaleikiksi.

Kymmenen vuotta sitten, vuonna 1998

1. Sain ensimmäisen lapsenlapseni.
2. Irtisanoin alaisiani.
3. Opiskelin uutta varmuuden vuoksi.

Viisi vuotta sitten, vuonna 2003

1. Sain toisen lapsenlapseni.
2. Tein töitä toimittajana.
3. Opiskelin työn ohessa.

Kolme vuotta sitten, vuonna 2005

1. Jäin työttömäksi toisen kerran.
2. Autoin tyttäreni perhettä.
3. Osallistuin sentit peliin -kisaan.

Vuosi sitten, vuonna 2007

1. Kirjoitin neljää blogia.
2. Hoidin kuntoani.
3. Minua haastateltiin lehteen.

Tähän asti, vuonna 2008

1. Hankin videokameran.
2. Iloitsin lasteni onnesta (Arsene vihittiin Cowboyn kanssa, Näkkylämäki ja kumppaninsa alkoivat odottaa lasta, ja Tilkkituikullakin on orastava suhde).
3. Tapasin blogiystäväni.

Eilen

1. Hoidin lapsenlapsiani.
2. Siivosin heidän jälkensä.
3. Aloin neuloa Pikku Myylle uutta pipoa. (Vaaleanpunainen sen olla pitää!)

Tänään

1. Tein pitkän metsälenkin räntäsateessa.
2. Luin vanhoja kirjoituksiani.
3. Tyrehdytin nenäverenvuotoni.

Huomenna

1. Imuroin kämpän.
2. Katson illalla Kuoroon-ohjelman Teemasta.
3. Tilaan liput konserttiin.

Ensi vuonna 2009

1. Saan neljännen lapsenlapsen
2. Täytän täysiä kymmeniä!
3. Matkustan jonnekin.

HAASTAN
1. Sinut!

Opetusministeri Sari Sarkomaa on ehdottanut, että koululaisten huonoa kirjoitustaitoa parannettaisiin ottamalla käyttöön erillinen arvosana kirjoittamisesta.

Aamulehti on 30.11.2008 kysellyt tästä Tampereen perusopetuksen johtaja Hannu Suoniemeltä ja Tampereen klassillisen koulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Tiina Vähämäeltä. Suoniemi pitää kahden numeron antamista outona, ja Vähämäkikin ihmettelee, mistä se toinen arvosana tulisi ja mikä sen osa-alueen nimi olisi. Se ei hänen mielestään voi olla pelkkää lukemista.

Kaivoin esiin vanhat todistukseni. Olen käynyt vanhan kansakoulun neljä luokkaa, kuusivuotisen keskikoulun ja kolmivuotisen lukion.

Kansakoulussa äidinkieli jakautui a) lukemiseen ja b) kirjallisiin harjoituksiin, myöhemmin kirjoittamiseen. Keskikoulussa ja lukiossa todistuksessa oppiaine nimeltä suomen kieli jakautui kahtia a) kielioppiin, kirjallisuuteen ja suulliseen esitykseen sekä b) kirjalliseen esitykseen.

 Jakamisen ei luulisi olevan vaikeaa nykyäänkään. Ainahan voi keksiä uudet termit, jos nämä tuntuvat vanhanaikaisilta.

Suomen kieli, kirjallisuus ja kirjoittaminen ovat aina olleet lähellä sydäntäni, niin lähellä, että hakeuduin yliopistoon niitä opiskelemaan. En ole koskaan toiminut opetusharjoittelua enempää suomen kielen opettajana, koska ajauduin toiselle uralle. Olen silti seurannut kiinnostuneena alaa, varsinkin kun omat koululaiseni harjoittelivat äidinkieltä. Ihmettelin, että kirjoitusharjoituksia oli koulussa - lukiossakin - niin vähän verrattuna omiin kouluaikoihini. Olen sittemmin kuullut, että yliopisto-opiskelijatkin ovat hämmästyttävän kirjoitustaidottomia, vaikka heistä pitäisi tulla kansamme sivistyneistöä.

En ihmettele yhtään, että kirjoitustaito on entisestään heikentynyt. Ihmiset kyllä kirjoittavat aika paljon nykyään - tekstiviestejä, blogipostauksia ja kommentteja nettikeskusteluihin. Trendinä on kuitenkin, että ei tarvitse kirjoittaa tarkasti ja huolellisesti. Nykyään voi puhekieltä myös kirjoittaa.

Siinä ei ole mitään pahaa sinänsä. Huolestuttavaa on se, ettei missään enää tarvitse kirjoittaa hyvää yleiskieltä. Ei kuulemma edes koulussa.

Suomen kieli on menettänyt arvoaan muutenkin: siitä kertoo mm. kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tulevat henkilövähennykset (olen jo kirjoittanut nimeni adressiin). Arvon menetystä vauhdittaa englannin kielen yleistyminen työpaikkojen virallisena käyttökielenä.

Kirjoittaminen kumpuaa ajattelusta. Väkisinkin tulee mieleen, että jos kirjoitustaito on huonontunut (myös aikuisilla), on myös aivotoiminnassa puutteita. 

Tampereen kaupunginvaltuusto on siis päättänyt, että tunneli tulee.

Minulle ei ole selvinnyt vieläkään, mihin ne ruuhkat katoavat, jos tunnelista tulee vain nelikaistainen. Neljä kaistaahan tiellä on nytkin.

Sitäkään en tiedä, onko tutkimuksissa jo selvitetty maaperän sopivuus.

Korostan edelleen, että hauskempi on viettää ylimääräinen puolituntinen ja vaikka tuntikin joka päivä ruuhkassa rantatiellä lämpimässä autossa radiota kuunnellen, kuin maata märissä vaipoissa kaikki yöt!

Miksei voitu odottaa ja katsoa, miten kehätie alkaa vetää. Tai selvähän se on, ratkaisua ei uskallettu jättää uudelle valtuustolle.

Raha ratkaisee. Mutta kenen raha?

Ryhdyn Kaisan sijaiseksi. Kaisahan on pitkään pitänyt arvaa sana -kisaa omassa blogissaan.  Murrekeskiviikko siirtyi siis tänne Hellään ja palavaan. Murteelliset sanat ovat eteläpohjanmaan murretta, joskin aika monet ovat käytössä myös muualla.  

Ensimmäinen sana on lattu. Vihjeeksi annan virkkeen: “Kyllä soli niin lattuna!”

Oikean merkityksen kerron ensi viikolla. Arvatkaa ellette tiedä!

Olen hämmentynyt. Perussuomalaisia eli persuja nimitellään nyt rasisteiksi. Sieltä on ilmeisesti löytänyt kotinsa muutama rasistinen ajattelija, mutta toki siellä on paljon muitakin.

Esimerkiksi tamperelainen ääniharava Laila Koskela tuli tunnetuksi siitä, että hän kanteli työpaikkansa Koukkuniemen (vanhainkoti) onnettomista oloista. Hän sai niin ruhtinaallisesti ääniä jo edellisissä vaaleissa, että olisi tullut kirkkaasti valituksi, jos olisi ollut jonkun muun kuin silloisen pienen ryhmän ehdokas. Vaalimatematiikka ei suosinut - kuului liian pieneen porukkaan. Vaihto persuihin kannatti. Myös persuille.

Koskelan kantelu toi muutama vuosi sitten Koukkuniemen julkisuuteen, ja jotain kaupungin päättäjät ovat tehneetkin, mutta ei ilmeisesti vielä tarpeeksi. Laila Koskela on tehnyt naisen työn jo nyt: koukkuniemeläisiä ei kansa hevin unohda vaan odottaa lisää korjaavia toimia.

En pitäisi Koskelaa rasistina - päin vastoin.

Vanhusten nimiin ovat ennen vaaleja vannoneet myös muut puolueet. On todella mielenkiintoista nähdä, muuttuuko jokin todella.

Vestigia terrent (= jäljet pelottavat).

“Mummo kutoo sukkaa hämärässä”, lauloi Olavi Virta.

Sattuvasti sanottu. Tämä mumma kylläkin kutoi pipoa, vaikeaa mallia, jossa palmikot kulkevat ristiin rastiin. Ja sitten meni sähkö.

Kynttilä toki oli odottamassa keittiön pöydällä, tulitikkulaatikko kaverinaan. Kynttilän valossa ei neulominen onnistunut, mutta kirjaa kyllä saatoin lukea.  Maarit Verronen, Osallisuuden tunto - mielenkiintoinen kirja ja kirjailija.

Jo iltapäivällä huolestuin jälkikasvusta. Näkkylämäeltä tuli viesti: kone on laskeutunut Tukholmaan, odotetaan.  Sittemmin kone laskeutui Vantaalle kolme tuntia myöhässä. Kielsin nuoria lähtemästä autolla liikenteeseen. Käskin mennä sukulaisiin yöksi. Eivät ne minua uskoneet. Puoli kahdentoista aikaan tuli viesti: kotona ollaan. 

Tilkkituikku vastasi viestiini heti. Kertoi, ettei ole aikeissa lähteä liikenteeseen. Ei kylläkään kertonut, missä oli. Sen sain tietää vasta tänään. ( Saisinkohan tässä vielä miniänkin, aprikoin.)

Arsene ja Cowboy eivät vastanneet puhelimiinsa. Pelkäsin, että he ovat hakemassa lapsia isän luota toisesta kaupungista. Illalla sitten tytär huomasi soittaa. Oli ollut lasten kanssa mäkeä laskemassa. Lapset olivat kaikki kotona. Cowboy oli joutunut viemään oman poikansa äidin luo. Oli kuulemma pitänyt kolme kertaa pysähtyä siivoamaan tuulilasia, ja vauhti oli ollut tuskin neljäkymppiä tunnissa.

Töyhtöhyypälle sanoin, ettei lähtisi lauluharjoituksiin. Kylänmiehet tulivat hakemaan, niin että lähtihän se.

Mumma kutoi sukkaa hämärässä peloissaan ja ihan yksin.

Tänään sitten oli lumitöiden vuoro. Hyötyliikuntaa tuli yhteensä kaksi tuntia. Eikä tuntunut missään - vielä!

Kirjoitin syyskuussa tutkimuksesta, joka oli tehty Kelan virkailijoille ja yleisölle.  Tänään Aamulehti oli ottanut aiheen etusivulleen. Luultavasti sen äidin vuoksi, joka munuaissiirron tapahduttua ei saanutkaan päivärahaa sairausloman mukaan.

Aamulehdessä kerrotaan, että vaikka epäilijöitä on paljon, vain 1200 epäilyä päätyy poliisille. Tästä voi päätellä, että perusasenne Kelassa on negatiivinen: jokainen hakija on mahdollinen tukien väärinkäyttäjä!

Asenteet ja ennakkoluulot ovat lujassa. Myönteistäkin on tapahtunut: Kelan tiedotuslehti kertoo selkeästi asiakkaille, mitä tukia on mahdollista saada. Lehteä tekevät varmaan viestinnän ammattilaiset.

Kun vielä saataisiin oikeita ihmisiä, jotka työkseen auttaisivat niitä, jotka tarvitsevat apua tukien viidakossa. Jotka siis olisivat heikkojen, vanhusten ja sairaiden puolella.

Olen seurannut Kelassa asiointia ja todennut, että täytyy olla varsin fiksu, sitkeä ja valveutunut, että saa tietoa ja pärjää tukiviidakossa. Ihmettelen vain, että miten pärjäävät esimerkiksi masentuneet. Heillä kun tavanomaisista arkikuvioista selviytyminenkin on vaikeaa. Kuinka moni heistä jää ilman tukea? Entä ne vanhat ihmiset, jotka ovat imeneet herran pelon jo äidinmaidossa? Kuka auttaa? 

Sarjassamme kummallisia asioita kerron ensin Arsenen uudesta Hoover-merkkisestä pesukoneesta, joka on noin kuukausi sitten ostettu. Uusi pesukone rikkoo pyykin: marimekon, nanson yms. laadukkaana pidetyt trikoovaatteet ovat täynnä pieniä reikiä. Kierrosnopeuksia on vähennetty, tulos sama. Huoltomies kävi, ei löytänyt vikaa, mutta kehotti käyttämään lisävesi-nappulaa. Tulos sama: reikiä ja sen näköistä pyykkiä, että huuhtelut eivät toimi.

Miksi valmistaja valmistaa sellaisen pesukoneen, jolla ei voi pestä pyykkiä? Miksi myyjä (Citymarket) myy sellaisia koneita? Kehotin tytärtä ottamaan yhteyttä kuluttajaneuvojaan (onko niitä joka kunnassa?) ja kysymään, miten edetä asiassa.

Toinen kiukunaihe liittyy tyttäreni entiseen puhelinliittymään. Hänellä (tai oikeastaan minulla) oli sellainen  kytkykauppasopimus, joka kesti pari vuotta. Siis siihen kuului Nokian 6630 -kännykkä ja tietynlainen palvelupaketti. Kun kyseinen sopimus oli jo päättynyt, hän halusi hienomman puhelimen. Sekin tehtiin ns. pakettina. Vanha puhelin jäi virattomaksi. Niiskuneiti haluaisi sen käyttöönsä.

 Niiskuneidin kännykän sim-kortti ei käynytkään (dna) Saunalahdelta hankittuun kännykkään. Saunalahden asiakaspalvelu neuvoi, että sim-lukitus pitää purkaa. Sitä varten minun omistajana piti ilmoittaa operaattorille tietty koodi (vaikeaa!) ja pyytää simlukituksen purkua. Purkutilaus on nyt tehty. Parin viikon kuluttua pitää omistajan mennä kännykän kanssa Elisa Shopitiin ja purku sitten tehdään lopullisesti.

Miksi sim-lukitus on sellaisessa puhelimessa, jonka pakettisopimus on jo ajat sitten päättynyt? Luulisi sen olevan laitonta.

Jotta asia olisi vielä monimutkaisempi tyttärelle neuvottiin aluksi, että minun, silloisen liittymän omistajan, piti ilmoittaa purusta operaattorille. (Syksyn aikana olin siirtänyt myöhemmän sopimuksen omistajuuden operaattorin kautta vävylle.) Kun olin monta puhelua operaattorille soittanut, ilmeni että sittenkin juuri vävyn olisi pitänyt pyytää purkua! Vaikka minä olin omistajana tuossa entisessä sopimuksessa! Asiakaspalvelija otti tilauksen kuitenkin vastaan ja laittoi eteenpäin, ja minä informoin asiasta vävypoikaa.

 Miksi minä yleensä olin sekaantunut puhelinliittymiin, saattaa joku kysyä. Siksi, että tyttären eksä laittoi sekaisin paitsi tyttären elämän myös hänen raha-asiansa, ja luottotiedot olivat menneet sen siliän tien. Tyttären luottokorttivelat (joukossa myös ex-vävyn velkoja) olen maksanut, mutta luottotietoja ei ole vielä palautettu. Siihen menee ainakin pari vuotta vielä.

Olen niiiiin onnellinen Cowboysta, tuosta Puuhamaasta löydetystä vävystä. Siinä on mies, joka hoitaa asiansa ja on hellä vaimolleen. 

Tässä pimeyden keskellä on yksi ilo tiedossa: uusi lapsenlapsi on tulossa kesän kynnyksellä. Odotus on ihan alkuvaiheissa, joten olen joutunut tietoa panttaamaan.

Kun Näkkylämäki kuitenkin itse on blogissaan asian julkistanut, uskallan minäkin mainita tästä ihanuudesta. Johan tässä on oltukin vauvaa vailla pitkään: Pikku Myy on jo nelivuotias ja muut häntä vanhempia.

 Häistä en tiedä, tuleeko niitä ollenkaan, mutta tuleva isä on kyllä tiukasti kuvioissa. Tytär luultavasti jossain vaiheessa muuttaa kauemmaksi, mutta onneksi pysyy kotimaassa. Aikoinaan pelkäsin, että hän joutuu naimisiin maapallon toiselle puolelle.

Niin, että vaikkei omassa elämässä enää mitään erityistä tapahdu, onpahan tuo jälkikasvu, jota seurata. Tilkkituikkukin on ryhtynyt suhteilemaan ilmeisen vakavasti.  Siinäkin riittää pähkäilemistä.

Tämän tunnustuksen myönsi Lastu.  Kiitän, vaikka en tunne juuri nyt sitä ansainneeni. Olen ollut alakuloinen enkä ole jaksanut edes lukea suosikkejani saati itse kirjoittaa. Olen vieläpä salasanalla sulkenut kaksi blogiani.

Tässä säännöt:

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.

2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.

3. Nimeä seitsemän muuta ja linkitä heidän bloginsa.(määrä vapaa)

4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.

Ja ketkähän seitsemän minä valitsisin? Vaikeaa, niin vaikeaa tänä iltana, kun ajatus mataa paakkuina.

Lastu-Paju itse sen ansaitsisi, mutta näitähän ei ole tapana palauttaa suoraan lähettäjälle.

Valitsen siis Maijamurun, Äijän, Doriksen,  Kaisan,  SuSun, Allyn, Haamun. Olkaa hyvä!

Koko suosikkilistani ansaitsisi tunnustuksen, sitä vartenhan olen heidät tuohon linkkilistaan kerännyt. Linkkaaminen on vain niin hidasta, en jaksa, silmätkin ihan ristissä jo.