Hellällä palavalla sydämellä

Mikään ei ole ikuista. Totesin sen äsken, kun etsin kuvia rompuiltani. Tiedostot olivat kadonneet! Nyt täytyy tehdä äkisti jonkinlainen pelastusoperaatio vielä tallella oleville kuville. Muistitikku vai ulkoinen muisti? Kumpi lienee parempi. Ihan paperikuviksi asti ei kaikkia kuvia kannata tallentaa.

Kesä ja kärpäset kuuluvat yhteen.

Nykyisin saamme joka lauantai ihailla kärpäsiä. Saunan lämpö herättää ne kuljeskelemaan ikkunoiden välissä. Uutterasti otukset kiipeävät ruudun yläosaan, tipahtavat kohta takaisin ja lähtevät uudelleen. Tulee mieleen Sisyfos, joka vieritti kiveä vuorelle. Sitkeyden perikuvia, Sisyfos ja meidän kärpäsemme.

Pienestä sitä ihminen saa ilonsa.

Vanhassa runokirjassa oli säkeitä monista otuksista. Muistan ulkoa vain muutaman:

“Hei, mikä helle ja helo!
Ikkunass’ ilo ja elo.
Kärpäset surisee,
pom, pom, poksahtaa
ruutuun ja kattoon.
Mustipa murisee,
uhkaa ja urisee,
leuat jo loksahtaa.
sittenpä mattoon
painuvi kuono.

Pysy, kärpänen
pöydältä poissa!
Älä kiertele kermassa
voissa!
Ei kynttesi puhtaus kehua kestä,
et viitsi varpaitas pestä!”

(Enpä muista tämänkään runon kirjoittajaa.)

Ensi yönä kesäaikaan! Vaikka ulkona ei yhtään näytä siltä, kesä on tulossa. Se tuoksuu jo! Sinititaisetkin tutkívat jo viimevuotista pesäpönttöään.

Äiti sanoi, että olin pienenä nätti - pullea ja kiharatukkainen. Pulleus pysyi, mutta enkelikiharat jäivät alasänkyyn.

Minä halusin samanlaisen lyhyen tukan kuin naapurin Hessulilla. Koska äiti ei suostunut leikkaamaan hiuksiani, tein sen omatoimisesti. Alasängyssä verhojen takana.

Alakoulussa minulla oli lapsellinen otsatukka ja rusetti päälaella.   Kaikilla muilla oli sivutukka, joka oli kiinnitetty ruskeilla pinneillä. Äidin sakset lipsuttelivat otsallani säännöllisin välein, vaikka kuinka yritin perustella sivutukan välttämättömyyttä.

Teininä kasvatin pitkän tukan. Niihin aikoihin tukka kuului tupeerata korkeaksi keoksi päälaelle, lakata ja kiinnittää parilla soljella. Mahtavia tukkalaitteita ei aina haluttu purkaa: legenda kertoo, että jonkun tupeerattuun nutturaan tuli toukkia!

Noin viisitoistavuotiaana kyllästyin pitkään tukkaan ja annoin äidin leikata sen lyhyeksi. Ensimmäisen kerran kävin kampaajalla vasta Helsingissä, kun olin lähtenyt opiskelemaan äidin saksien ulottumattomiin. Ensimmäisen ja ainoan kampaukseni teetin vihkiäisiini. Seuraavana maanantaina otetussa hääkuvassa sitä ei enää ole. Muutamat kotikameralla otetut kuvat ovat ikuistaneet ilmiön.

Olen aina ihaillut tuuheaa tukkaa, mutta minulle ei sellaista suotu. En edes perinyt isäni kaunista hopeoitumista, vaan tukkani muuttuu likaisen harmaaksi ja ohenee ohenemistaaan.

Olen päättänyt, että jonain päivänä hankin itselleni tuuhean polkkatukkaisen peruukin!

Äiti ja tädit painottivat aina, että hiukset ovat naisen kruunu. Niinpä. Kruunun voi ostaa, jos ei sitä ole perinyt.

Maanantaina uimahallissa tunsin tutun tuoksun. En uskonut aistejani, vaan arvelin, että migreeni taitaa olla tulossa.

Tuoksu hälveni, mutta kauhottuani taas tietylle kohdalle se tulvahti uudelleen. Sen mukana muistin uumenista sukelsi esiin enoni hyväntuulinen ja rauhoittava olemus.

Kaikki lapset pitivät enostani. Missä hän kulkikin, perässä juoksi lapsilauma. Oli onnen päivä, kun hän tuli meille käymään.

Eno oli taitava käsistään, siksi hän kerran tuli viikon ajan lähes joka päivä. Meillä tehtiin varmaan jotain remonttia silloin.

Enon tuoksu oli piipputupakan tuoksua. Tupakkatauoilla eno soitteli piipullaan, kertoi vitsejä ja täytti piipun pesän skottiruutuisesta paketista. Sekin oli niin kaunis!

*****

Odottelen uusia silmälaseja. Näkökyky on muuttunut niin, että blogien lukeminen rasittaa silmiä aika lailla. Siksi en ole juuri kommentoinutkaan.  Kunhan huhtikuu saa, saa myös Obeesia kolmet uudet lasit: käyttölasit, päätelasit sekä aurinkolasit! Kyllä kelpaa!

Mitä se Aleksi aikoinaan mietiskelikään:

” Sekalaista, sekalaista, sekä hyvää että pahaa, mutta ainapa koira vieköön, hyvä  kuitenkin täällä päällimmäisenä keikkuu, ja tämä elämän retkutus käy laatuun, käypä se (Aleksis Kivi).”

Suvi-Kustaa pitää äitiään tuskaisessa tilassa, lapsi on jo laskeutunut, vaikka sallittuun aikaan on vielä yli kaksi kuukautta. Supistelee ja sairaslomaa tulee.  Muuttoa iskän luo aikaistetaan.

Näkkylämäestä  ei ole nyt pakkaamaan, joten minä olen tarjoutunut avuksi. Menen myös tekemään asunnon loppusiivouksen. Tarvittaessa matkustan tyttären luo auttamaan. Varsinkin jos Metsänpoika lähtee suunnittelemalleen Lapin-matkalle.

Raskaus ei ole sairaus, mutta joskus se voi olla tosi tukalaa. Itselläni ei ole vaikeita kokemuksia, kumpikin kerta sujui hyvin. Kaksosetkin havaittiin vasta noin kuukausi ennen laskettua aikaa. Eikä olisi havaittu silloinkaan, ellen olisi ihmetellyt neuvolan korttien ristiriitaa sikiön asennosta.

Muuttoa tehdään myös toisaalla. Tilkkituikku muutti alustavasti morsion luo. Nyt morsion asunto on myyty, ja uusperhe muuttaakin väliaikaiseen asuntoon toiselle paikkakunnalle. Tontti on katsottuna ja taloa suunnitellaan. Poika on myös perustanut oman yrityksen. Onnea vaan!

Vauhtia riittää, niin että äitimuoria hirvittää. Vielä vuosi sitten poika sanoi kaipaavansa oikeaa elämää. Nyt sitä tuntuu olevan.

Minulla on omituisia kuuloharhoja öisin. Viime yönäkin heräsin kännykän hälytykseen, vaikkei se oikeasti soinut. Kai tämä johtuu tästä tilanteesta; Näkkylämäki soitti illalla huolestuneena, ja minä otin kännykän sängyn viereen varmuuden vuoksi. Aamulla havahduin hyvissä ajoin jännittämään tämän aamun neuvolakäyntiä.

“Tämä elämän retkutus käy laatuun, käypä se.” Ainakin se pitää mielen virkeänä ja poistaa kaikenlaisen ikävystymisen.

Maaliskuun aurinko paistaa: kesä on tulossa! Sitä odotellessa julkaisen muistin virkistämiseksi tämän kuvan.

Eilen ostin limenvihreää babylankaa. Nyt on haussa malli vauvansettiä varten: nuttu, potkuhousut, myssy…

Lanka on bambua ja puuvillaa. Otin myös kerän keltaista, jos vaikka tekisin jonkun koristeraidankin nuttuun.

Neuleinnostus ei ole laantunut. Olen kutonut myysyjä, sukkia ja tumppuja niin, että lapsiperhe on jo ihan kyllästynyt. Siitä huolimatta että tulevan lapsenlapseni toinen mummo on ammattikutoja, minä aion neuloa jotain kevään korvalla syntyvälle pienokaiselle.  Malli on vielä hakusessa.

Mistähän saisin keijunmekon siemeniä tai taimia? Ei kai ole vielä liian myöhäistä esikasvattaa taimia?