Kes 13 2009
Katkerointia
Lueskelin aikani kuluksi netistä synnytyspitoisia keskusteluja. Aloin katkeroitua: miksei noin tehty minun aikanani!
Esikoinen syntyi kätilöopistolla aamulla klo 6.26. Minulle vilautettiin sen pyrstöpäätä, jotta tyttö on, ja käskettiin painaa numero mieleen. Seuraavan kerran näin hänet vuorokauden kuluttua. Jupisin, että kotona äiti antoi vasikankin jäädä emän parteen nuoltavaksi joksikin aikaa.
Toisella kertaa poika vietiin keskolaan, ja tyttö jäi synnytyssaliin kanssani. Vauva sijoitettiin kuitenkin kauas minusta. Tiesin, että se oli samassa huoneessa, mutta en edes nähnyt sitä. Kukaan ei tullut meitä katsomaan, jotta olisin voinut pyytää lasta lähemmäksi. Soittokellokin oli epäkunnossa.
Kun minut lopulta vietiin osastolle, tyttö tuotiin viereeni samaan kyytiin. Pääsin sitä siinä vähän aikaa ihailemaan.
Nyt on toisin. Vauva pääsee heti synnyttyään äidin vatsan päälle ja rinnalle. Onneksi on jotain opittu.
Obeesia
Meidän sukuun saatiin eilenaamulla uusi poikavauva. =oD Näin se elämä menee. Uudet sukupolvet tulevat ja ottavat paikkansa meidän elämässämme. <3
Niinhän se on! Eilisissä häissäkin kesken kaiken ilmoitettiin, että morsiamen sisko oli saanut tytön. Hänen piti osallistua kaikessa rauhassa pikkusiskon hääjuhlaan, mutta joutuikin menemään sairaalaan. Kun samaan aikaan jännitimme oman tyttären kuulumisia, tunsimme outoa kohtalonyhteyttä morsiamen vanhempien kanssa!
Minunkin nuoruudessa vauva pestiin ja kapaloitiin, samoin äiti (siis pestiin), ennenkuin lasta näytettiin äidille. Vasta tänä vuonna olen nähnyt telkkarista miten sottaista puuhaa synnytys on ja että napanuora on paksu tummanpuhuva köysi eikä mikään ohut, valkoinen pakettinaru. Toista lastani pääsin ensikerran koskettamaan 2 kk ikäisenä (keskonen).
Eikä silloin saanut lasta pitää sylissä ettei totu siihen liikaa.
Ajat entiset ei koskaan enää palaa, onneksi.