Hellällä palavalla sydämellä

Sain tämän äsken sähköpostissa opiskelutoveriltani. Kehotuksen mukaan laitan kiertämään.

*****************************************

Siskot, pysytään vahvoina!
       
        Jos olet saanut tämän
        viestin jo monta kertaa ja
        useammiltaystäviltäsi,saat olla onnellinen, että sinulla on
        näitä
        “siskoja”, joille sinä olet tärkeä. Toivottavasti tunne
        on
        moleminpuolinen.
       
        Nuori aviovaimo istui sohvalla kuumana kesäpäivänä
        juoden jääteetä
        vierailulla äitinsä luona.He
        puhelivat kaikenlaista elämästä,
        avioliitosta, aikuisuuden
        velvollisuuksista.
       
        Silloin äiti kilisytti jääpaloja lasissaan ja
        katsoi
        tytärtään syvälle
        silmiin. “Älä unohda
        Siskojasi!” hän neuvoi. “He tulevat
        sinulle vielä tärkeimmiksi, kun vanhenet.
        Vaikka kuinka paljon rakastaisit
        miestäsi tai lapsiasi, tulet silti
        tarvitsemaan Siskojasi. Muista aina tavata
        heitä silloin tällöin,tee asioita heidän kanssaan.
       
        Muista, että
        Siskot tarkoittavat KAIKKIA naisia, ystävättäriäsi,
        tyttäriäsi, kaikkia
        sukulaisnaisiasi. Sinä tulet tarvitsemaan muita
        naisia. Naiset aina
        tarvitsevat toisiaan.
       
        Olipas hassu ohje, nuori nainen ajatteli. Enkö ole
        juuri mennyt
        naimisiin?
        Enkö liittynyt parien maailmaan? Olen naimisissa
        oleva
        nainen, hyvänen aika!
        Aikuinen! Totta kai mieheni ja tuleva perheeni
        ovat ne, jotka
        Riittävät minulle loppuelämäni!
       
        Mutta hän kuitenkin oli
        kuunnellut äitiään. Hän säilytti kontaktit
        Siskoihinsa ja sai uusia
        naisystäviä vuosien myötä.
        Kun vuodet kuluivat, hän alkoi pikkuhiljaa
        ymmärtää, että äitinsä
        todella tiesi, mistä puhui.Kun aika ja elämä tekevät
        muutoksia naisen elämään,
        Siskot ovat yksi pysyvä ja muuttumaton asia!
       
        Elettyään yli viisikymmentä
        vuotta tässä on tärkeimmät asiat,
        jotka hän on oppinut:
       
       
        Aika
        kuluu,
       
        *
       
        Elämä kuluu,
       
        *
       
        Välimatkat
        erottavat,
       
        *
       
        Lapset kasvavat,
       
        *
       
        Työpaikat tulevat ja
        menevät,
       
        *
       
        Rakkaus kasvaa ja katoaa,
       
        *
       
        Miehet eivät
        ole sitä mitä pitäisi,
       
        *
       
        Sydämiä särkyy,
       
        *
       
        Vanhemmat
        kuolevat,
       
        *
       
        Kollegat unohtavat,
       
        *
       
        Ura
        päättyy,
       
        MUTTA
       
        *
       
        Siskot säilyvät, oli teidän välillänne
        sitten kuinka paljon aikaa tai välimatkaa.
       
        Jos sinun täytyy kulkea yksin,
        Siskot ovat matkan varrella
        kannustamassa, rukoilemassa puolestasi,
        nostamassa sinua,
        puuttumassa asioihin puolestasi ja odottamassa syli
        avoinna, kun tulet polkusi
        päähän. Vaikka joskus rikkoisit sääntöjäkin, he
        kulkevat
        rinnallasi tai auttavat sinut pulasta.
        Tyttöystävät, työystävät,
        tyttäret, tyttärentyttäret, miniät, kälyt,
        äidit, isoäidit, tädit,
        siskontytöt, serkut, kaikki ihanat naiset
        siunaavat elämäsi!
       
        Lähetä
        tämä kaikille niille naisille, jotka merkitsevä jotain elämällesi!*)
       
        Minä
        tein juuri niin.
        Nautitaan kesästä ja auringosta!
       
        ‘) ja jos et juuri nyt ehdi tätä tehdä, ei se mitään. Siskot ymmärtävät;)
       
       

Luettuani kirjan Maailma meidän jälkeemme olen miettinyt jäteasioita. Kirjassa kerrotaan, että jossain Tyynellämerellä on valtava alue täynnä jätettä. Merivirrat ovat kuljettaneet ihmisten poisheittämät roinat tiettyyn paikkaan. En enää muista, kuinka laajasta alueesta on kyse, mutta laiva saa seilata pitkän ajan muovimeressä.

Muutama vuosi sitten puhuttiin, kuinka muoviset puutarhatuolit täyttävät maailman. Meillekin sellaiset hommattiin kaksosten rippijuhlien aikaan. Aikanaan ne kipattiin kaatopaikalle.

Nyt mietin crocsien kohtaloa. Tiedättehän nuo värikkäät muoviläpyskät, joita näkee kesäisin joka toisen jalassa (ei minulla!). Jonnekin päin syntyy niistäkin värikäs meri.

Ranskaa pidetään sivistysmaana. Ajelin muutama vuosi sitten Marseillen kaatopaikan tienoilla. Siellä oli pysyvä joulukoristelu. Kaatopaikalta tuulessa lentäneet muovipussit kaunistivat puiden oksia. Ei meillä vaan! Siellä keskusteltiin ponnekkaasti tulevasta jätteenpolttolaitoksesta, jota kukaan ei halunnut takapihalleen. Onko muovipussein koristeltu metsä kauniimpi?

Suomessakin on meneillään keskustelu jätteenpolttolaitoksista. Eikä niitä täälläkään haluta. Yksi syy vastustukseen on se, että jos jätteet poltettaisiin, ihmiset eivät yrittäisikään vähentää jätteen määrää.

Parempi tietenkin olisi, ettei jätettä syntyisi. Mutta kun sitä kuitenkin raadolliset ihmiset tuottavat (ja ne yritykset, jotka pakkaavat kaiken muoviin), olisi parasta löytää pysyvä ratkaisu jäteongelmaan.

Mietin crocsien aiheuttamaa ympäristöongelmaa äsken, mutta laajensin ajatteluani. Kotikodin naapurissa metsästä löytyy yhä edelleen sammalten alta kasa kenkiä noin 80 vuoden takaa. Ei näköjään nahkakaan maadu kovin helposti.

Omassa taloudessani kompostoin biojätteet vajantakaiseen kompostiin. Lajittelen paperin, lasin, metallin ja sekajätteen, joista sekajätteen ja paperin vien parin kilometrin päähän jätepisteeseen. Lasin ja metallin vien kahdeksan kilometrin päähän isompaan jätepisteeseen kauppareissullani. Ongelmajätteet kuljetan hyötyjätekeskukseen noin parinkymmenen kilometrin päähän. Käytöstä poistetut kodinkoneet ja autonrenkaat vien asianmukaiseen paikkaan kaupunkireissuillani. Muovinkin voisin erotella, jos sellainen olisi mahdollista.

Jätteiden lajittelu on terveellistä. Siinä näkee konkreettisesti maailman turhuuden. Paras olisi olla ostamatta mitään. Valitettavasti älä osta mitään -kampanjani kärsi tänä kesänä kovan kolauksen. Ostin raivausvälineitä.

Aamulehti kannusti hallittuun hoitamattomuuteen. Lehdessä tarkoitettiin tietenkin Tampereen puistoalueita, joita ei tarvitsisi parturoida niin paljon kuin nykyisin tehdään.

Meidän tontilla on vallinnut hallitsematon hoitamattomuus: etupihalla kasvaa korkea heinä ja niiden seassa mustikanvarpuja. Ruohonleikkuria meillä ei ole, mutta olen yrittänyt viikatteella pitää aisoissa enimpiä vuohenputkia alatasanteella.

Koko kesän olen katsonut kasvustoa, joka uhkaa uimapaikkaani. Eräänä helteisenä aamuna nyhdin sitä veneellisen ja toin rantaan. Se kasvoi pian uudestaan: operaatio pitäisi tehdä ainakin kaksi kertaa kesässä usean vuoden ajan.

Eilen lopulta kävin ostamassa kaislaleikkurin, käsikäyttöisen ruohonleikkurin sekä voimasakset. Kaislaleikkuria kokeilimme, mutta tuuli niin navakasti, ettemme vielä voineet käydä käsiksi kauempana rannasta tursuavaan kasvustoon.

Takapihalla niitin viikatteella ruohoa lyhyemmäksi ja nyrhin koneella kenttää tasaisemmaksi. Silti urakka oli voimille käyvä. Vähän väliä jouduin nyhtämään leikkurista pyörien viereen takkuuntunutta ruohoa.

Päivän liikuntasuoritus tuli tehdyksi, mutta työ jatkuu. Onneksi Cowboy katkoi moottorisahalla isoimmat kanukat, pienemmät pensaat pystyn pitämään hallinnassa uusilla voimasaksillani.

Tänä kesänä ei enää ihmeitä ehdi, mutta ensi kesänä aloitan heti toukokuussa ympäristön hoitamisen. Ei tästä ole tarkoitus edustuspihaa tehdä - metsätonttihan tämä on!  Etupihan mustikoita en hävitä - keräsin siitä ämpärillisen marjoja muutama viikko sitten.

Tavoitteenani on hallittu hoitamattomuus.

Tämä viikonloppu tulee olemaan vilkas: saan nähdä kaikki lapsenlapseni.

Vieno (2 kk) tulee jo tänä iltana vanhempiensa kanssa puolimatkan majataloon yöpymään. Pikkuperhe jatkaa aamulla toisen mummon luo. Heti heidän lähdettyään haen Niiskuneidin, Nuuskamuikkusen ja Pikku Myyn tänne. Vanhemmat haluavat viihteelle, ja nyt on ihan hyvä tilaisuus. Saan samalla kysellä pikkupojalta eskarikuulumisia.

Pikku Myy olisi halunnut myös eskariin, mutta joutuu odottamaan vielä vuoden. Nuuskamuikkunen ei kuulemma ollut vastaillut opettajan kysymyksiin. Myy oli mukana ensimmäisenä päivänä ja osallistui innokkaasti.

Nuuskamuikkusesta tiedämme jo, että ainakin kouluruoka on ollut hyvää. Poika oli kotiin tultuaan istahtanut ensimmäiseksi keittiöntuolille ja kuuluttanut, että perunat olivat parempia kuin äidin laittamat! Eiköhän tuota voi pitää myönteisenä kommenttina.

Poika täytti viikko sitten kuusi vuotta. Pikkusiskollakin on kohta synttäri: viitonen tulee täyteen syyskuun alussa. Taidan antaa lahjat samaan aikaan, kunhan ehdin hankkia. Piti ostaa pohjoisesta, lomamatkalta, mutta väsyin etsimään.

Löytyi. Tämä on se kahvikuppi, jota olen etsinyt iän kaiken.

Kun olin ihan pieni, hypin ruutua kotini pihalla. Leikkiin tarvittiin joku palikka tai muu, jota heitettiin ruutuun. Minä sain vihoviimeisen palasen tällaisesta kahvikupista. Se oli niin kaunis, sinikukkainen. Piilotin sen leikkien välillä visusti johonkin kivijalan rakoon.

Löysin sinikukat  Posiolta, Anu Pentikin kahvikuppimuseosta.

Ajan hiljalleen ruumisauton perässä perjantai-illan ruuhkassa. Kokemus on uusi:  en tiedä, miten selviydyn  liikennevaloissa. Mitä jos edellä ajava ehtii risteyksen yli  ja minä en.

Isä on mennyt äidin saattajaksi viimeiselle matkalle sairaalasta kirkonmäelle. Toinen veljeni perheineen seuraa takanani.

Lapset ovat takapenkillä, ja Leijonamieli istuu vieressäni. Hän laulaa kauniilla äänellään:” jok’ on kaislikossa kierrellyt eikä emoa löytää voi…”

Olemme jännittäneet tätä matkaa: miten Leijonamieli kestää - äidin poika. Sairaalan kappelissa jäähyväistilaisuus meni hyvin. Mutta miten selviydyn, jos hän saa jonkin kohtauksen autossa.

Mitään kohtausta ei tule. Veli laulelee hiljakseen samaa säettä koko matkan. Silmäni ovat sumentuneet, en tahdo nähdä liikennettä. Seuraan vain edellä kulkevan auton takavaloja.

Äitini unohti vähitellen meidät - jopa isänkin. Kaikki muut mutta ei Leijonamieltä. Kun kävin sairaalassa, hän hätäili, onko veli saanut ruokaa. Kerroin, että veljellä on kaikki hyvin. Hän on saanut ruokaa eikä hänellä ole mitään hätää.  Hetken päästä äiti hätääntyi uudestaan: onko Leijonamieli saanut ruokaa!

Risti kantoi - kruunu oli jo pudonnut.