Mar 23 2009

Mikä otus etenee selällään?

Kirjoittaja Obeesia klo 14:37, aihe: Perhe on paras

Nuorin lapsenlapseni Vieno (5 kk) on kehittänyt merkillisen tavan liikkua. Kun sen laittaa selälleen lattialle, se ponkii voimallisesti jaloillaan vatsa kaarella ja pääsee sillä tavoin etenemään. Eipä aikaakaan, kun pää kolahtaa johonkin seinään, ellei työnnä tyynyä väliin.

Eiväthän kaikki lapset konttaa, mutta useimmat ryömivät vatsallaan tai kun oppivat ensin istumaan, siirtävät itseään istuallaan.

Vienon tapa on persoonallinen ja luova. Mitä vielä keksiikään.

Olin viikonloppuna lapsenvahtina. Selviydyimme kahdenkeskisestä illasta oikein hyvin. Paitsi ettei se halunnut nukkua vielä silloin, kun minä olin päättänyt. Juotin sille äidinmaitoa tuttipullosta ainakin kolme kertaa illan mittaan. Kolmannella kerralla se nukahti kesken syönnin.

Mumma koki taas melkoisia tunneväristyksiä. Pikkuinen piti vielä täydessä unessakin mummaa tiukasti sormesta kiinni.

On se niin söpö.

Tänä aamuna Nuuskamuikkunen ja Pikku Myy soittivat mummalle. Nuuskamuikkunen on kuumeessa, mutta on kuulemma ihan tavallista flunssaa. Pikku Myy oli loukannut selkänsä ja halusi kertoa siitä. Myy myös kutsui minut kylään ja lupasinkin, mutta vasta ensi viikolla.

5 vastausta merkintään “Mikä otus etenee selällään?”

  1. SusuPetal 23 Mar 2009 klo 17:23

    Voi ei, olisi ihana nähdä Vieno etenemässä selällään! Hän omaa selvästikin erilaisen tavan ajatella ja hahmottaa maailmaa -tiedossa lienee persoonallinen ihminen!

  2. Dianna 23 Mar 2009 klo 22:42

    Ihmistodistussanana oli purulelu. Sopii hyvin lapsiaiheeseen. Odotan innolla ekaa lapsenlasta ensi toukokuussa, vaikka hänen etenemistään en pääse kovin pian seuraamaan. Äitinsä ryömi aikoinaan takaperin… Ja kun oppi konttaamaan, paineli eteenpäin polvet suorina tukien käsillään ja varpaillaan…

  3. mm 24 Mar 2009 klo 15:01

    “Tiukasti sormessa kiinni” on miltei hellyttävintä, mitä tiedän.

  4. Lastu 24 Mar 2009 klo 15:09

    Vienossa on tyyliä! Olen aivan ‘myyty’ kuvailusi perusteella. Onnellista matkaa hänelle ja teille kaikille. Niin, se tiukka ja luja ote sormen ympärillä. Yhdysside. Rakkaus. Luottamus.

    Sinulle on haaste blogissani, ole hyvä ja tule hakemaan :)

  5. irene 24 Mar 2009 klo 21:09

    No en oo minäkään törmänny lasten kohoralla tuollaasehen etehenpäinmenohon, vaikka lastenhoitaja oonkin. Mutta kukin tyylillään ja Vieno on torennu tällaasen kulukutyylin ittellensä hyväksi, joten hyvä niin. ;O) On ne lapsenlapset aivan ihania ja me mummat saarahan olla onnellisia, kun meirät on otettu osaksi näiren pienten ihimisten elämää. <3

Paluuviite | Kommentit RSS

Kirjoita vastaus

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image