Hellällä palavalla sydämellä

Kaiken tohinan jälkeen minulla on harvinaisen hyvä mieli. Siihen on useita syitä. Tässä päällimmäiset:

Tilkkituikku ja Untuvainen kysyivät, voisinko tulla hoitamaan lapsia siksi aikaa, kun Untuvainen on synnyttämässä seuraavaa lapsenlastani.  Totta kai suostuin, mutta hieman hämmästelin.

Untuvaisen lapset ovat 6- ja 3-vuotiaita. Olen heidät tavannut pari-kolme kertaa, mutta emme oikeastaan ole vielä lähemmin tutustuneet. Toivottavasti he kelpuuttavat minut. Arvelin, että heidän oma mummonsa voisi olla tutumpi hoitaja, mutta ehkä hänellä on esteitä.

Kai minä pärjään pikkuisten kanssa, eivät kai he sen kummempia ole kuin Nuuskamuikkunen ja Pikku Myy. Olen ihan otettu tästä luottamuksesta. Vauvan on määrä syntyä helmikuun puolessa välissä. 

Ajomatkaa T:n ja U:n kotiin tulee kyllä pari tuntia, mutta lapset viedään naapuriin siksi aikaa, että ehdin perille.

Toinen mukava asia tapahtui eilen. Tuntematon harrastajateatterin ohjaaja otti yhteyttä. Hän oli kuunnellut toisesta blogistani Äidin sydän -lauluni ja halusi käyttää tallennetta Lumikit-näytelmässä, jota he esittävät tänä talvena.  Lupasin ilman muuta ja lähetin tiedoston hänelle. Toivottavasti lähetys onnistui. Blogistani hän ei pystynyt sitä kaappaamaan.

Lauloin kyseisen kappaleen nimen omaan Lumikit-näytelmää varten, joka esitettiin kotikylän harrastajanäyttämöllä keväällä 2002. Liisamaija Laaksosen Lumikit oli ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen ohjaukseni. Kokemus oli myönteinen, voisin ehkä vielä joskus yrittää jotain.

Tekosyyn tapaan pitäisi löytää kolmaskin onnistuminen. Sellaiseksi varmaan kelpaisi lumityöt, joita onnistuneesti tänään harrastin.

Tunnelmapalanen Obeesian joulusta. Kuusta ei jaksettu hakea eikä amaryllistä ostaa. Mutta orkideat kukkivat vielä. Vaaleampi on jo pudottanut muutaman 23 kukastaan. Kirjavaan ei tällä kertaa tullutkaan kuin neljä kukkaa.

Etualalla on kaksi lahjaa. Toinen on Niiskuneidiltä. Se sisältää kauniin ruskean kynttilän. Toisesta näkyy vain varsi: mumma sai Metsänpojalta kunnollisen vesurin ensi kesän raivaustöitä varten. Mieluinen lahja.

Jouluaatto on onnistuneesti ohi: vastuullani olleet riisipuuro, perunalaatikko ja rosolli onnistuivat. 

Aatonaaton myräkässä saapui ensin Näkkylämäki perheineen (Metsänpoika  ja Vieno, 6 kk). Aattona kokoonpanoa täydensivät Tilkkituikku ja Untuvainen.  En ole tainnut vielä kertoakaan, että meille on tulossa viides lapsenlapsi. Untuvainen odottaa, laskettu aika on helmikuussa.

Olen aika onneton kokki, rutiinia ei ole riittävästi. Toki osaan perunalaatikon, riisipuuron ja rosollin valmistaa, mutta jouluaattona on aina niin monenlaista tarjolla ja ajoitus on tarkkaa. Määrien arviointi tuottaa myös tuskaa. En haluaisi ruuan loppuvan, mutta toisaalta en myöskään halua syödä joulujämiä loppiaiseen saakka.

Yhtä puuttui. Suklaata en hankkinut tähän huusholliin yhtään. Muistan aiemmmilta vuosilta, kuinka koko poppoo oli suklaaähkyssä. Pähkinöitäkin hankin vain pussillisen sekä rasian vihreitä kuulia. Hedelmiä oli tarjolla riittävästi, mutta niihin ei juuri kukaan jaksanut katsoakaan aterian jälkeen.

Olen suunnitellut tytärten kanssa, että siirrämme perhejuhlan kesään. Silloin mahdumme tänne kaikki, kun osa porukasta voi nukkua vaikka teltassa. Kesäjuhlan tarjoiluista voi tehdä yksinkertaisen: vaikka  keittää isolla kattilalla soppaa. Ja varata jäätelöä pakastimeen.

Ensi kesänä meitä onkin jo kahdeksan aikuista ja kahdeksan lasta. Omia lapsenlapsia näistä on viisi ja lasten puolisoiden lapsia kolme.

Lapset ovat lähteneet. Tilkkituikku ja Untuvainen lähtivät kotiin, ja Näkkylämäki perheineen jatkoi matkaa toiseen mummolaan.

Vieno on söpö. Se osaa melkein sanoa mumma, vokaalit pitäisi vain vaihtaa. Nyt pikkuinen kurluttaa iloisesti: “Mämmäm mämmäm mää…”

Rauha maassa ja ahvenanmaan pannukakku uunissa. Vuoden raskain työpäivä on ohi. Härkäviikot tulossa, ihanaa!

Muutama vuosi sitten joku täällä blogeissa neuvoi minulle otsalampun autuutta: sen avulla voi tehdä käsitöitä sähkökatkon sattuessa. Ostinkin lampun ja keksin sille tuhat muutakin käyttötapaa. Pimeistä komeroista ei enää tarvitse käsikopelolla etsiä tarvittavaa eikä metsäpoluilla pelätä pimeää.

Olen manaillut varsin väkevästi uusia energiansäästölamppuja. Minulta ne hukkaavat energiaa! Niitä on tähän mennessä ollut kolmenlaisia
1) himmeitä
2) ensin himmeitä, sitten vähitellen kirkastuvia
3) muutaman sekunnin ajan valottomia, sitten kirkkaita

Pidän näistä viimeksi mainituista. Mutta nyt on tilanne se, että näitä ensin ostettuja himmeitä on liikaa tässä huushollissa. Siksi otin siivotessani avuksi otsalampun.

Kyllä kirkastui. Liikaakin. Nyt vasta oikein huomasin kaikki likaiset ja pölyiset nurkat, joita en varmaan vuosiin ole jynssännyt.

Ikävä olo. Vielä eilen olin tietämätön likaisista nurkista ja siis täysin tyytyväinen elämääni. Tänään  olen harmillisen tietoinen siitä, että jonain päivänä on suursiivottava. Ei kuitenkaan tänään eikä missään nimessä ennen joulua, kun muutenkin on täysi työ säilyttää hermonsa.

Jahka härkäviikot koittavat!

Tai sitten en enää käytä otsalamppua siivotessani.

Näihin aikoihin jok’ikinen lehti valistaa meitä joulun viettämisessä. Vaikka sisältö olisi täynnä jos jonkinlaista kystä kyllä -reseptiä tai joululahjavinkkiä, pääkirjoituksessa vähintään muistetaan kertoa, että ei tarvitse siivota joka komeroa tai muutenkaan stressata.

 Kiitos, riittää, nyt joku muu aihe käsittelyyn. Joulu kaikkineen on puhki kulunut. Luulenpa, että ihmiset osaavat sitä omalla tavallaan viettää ilman erityisiä ohjeita. Edes siitä stressaamisesta.

Ja varmuuden vuoksi tammikuussa meille neuvotaan laihduttamista - järkevästi. Tai tipattomuutta.

Minä en tarvitse enää valistamista siinäkään suhteessa. Taidan lopettaa lehtitilaukset.

Viime yö meni ketuille. Lapset tulivat yökylään. Kun ne illalla viimein rauhoittuivat nukkumaan, en itse saanut nukutuksi.

Aamuyöllä Pikku Myy säikähti jotain ja alkoi itkeä. Menin nukkumaan siskonpetiin lasten väliin. Tyttö nukahti, mutta minä en ihan heti saanut unta maatessani patjojen välissä. Molemmin puolin oli jalkoja ja käsiä.

Jo kuudelta lapset alkoivat heräillä. Yritin saada ne jatkamaan unia, mutta ennen pitkää heräsin siihen, että olohuoneessa riideltiin ankarasti.

Tästä päivästä tulee raskas. Ulkona on 17 astetta pakkasta, niin että ei lapsosia voi ulos päästää leikkimään.

Ehkäpä ensi yönä nukun.

Blogeja en ole ehtinyt lukea enkä varmaan ennen viikonloppua jaksakaan. Kunhan tämä elämä rauhoittuu.

Eilen olin Töyhtöhyypän kanssa Rajattoman joulukonsertissa. Musiikkinautinto oli täydellinen.

Kuusikko laulaa puhtaasti, kauniisti ja ammattitaitoisesti. Sovitukset ovat mahtavia: paljon kalliita sointuja.

Essi Wuorelalla on niin kaunis ääni. Toki muillakin, mutta näyttää siltä, että Essi laulaa useimmin sooloa.

Joulukonserttihan se oli, täynnä joululauluja. Odotimme enemmän muunlaisia. Töyhtöhyyppä kuitenkin ilmaisi, ettei ole tiennytkään, kuinka hyviä joululaulut ovat. Riemastuttavin oli ehdottomasti Juicen Sika. Siinä basson röhkäykset toivat jo aika kuluneeseen viisuun  uutta ilmettä.

Esitys on onnistunut silloin, kun se sekä itkettää että naurattaa. Kyynelet kihosivat silmiin vasta Sibeliuksen En etsi valtaa loistoa -laulua kuunnellessa.

Rajaton osaa.

“Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen.”