Tam 18 2010
Tähdenlento
- Sinä saat sitten olla mulle koirana, nyyhkäisin miehelle. - Vien sut lenkille ja sä heilutat häntääsi ja palvot minua!
Mies katseli minua synkkänä. En vielä silloin tiennyt, miten lujille koiran saattaminen autuaammille myyrästysmaille oli ottanut. Myöhemmin hän kertoi, että kaivaessaan kuoppaa routaiseen maahan hänestä oli tuntunut kuin hän putoaisi itse siihen kuoppaan. Se oli ensimmäinen kerta, kun sydänvika ilmoitti itsestään.
Minä olin kiertänyt tavanomaisen koiranulkoilutuslenkkini. Olin itkenyt suunnilleen joka pajun juurella. Muistelin, kuinka se poikkesi polulta, teki omat polveilunsa metsässä ja kutsuessani tuli silmät kirkkaina ja häntä heiluen luokseni.Talvella se innostui sukeltamaan läpi puuterilumen, niin että rantapelto pöllysi valkeina pilvinä.
- Miksi sinä et voinut erottaa kissanpoikasta myyrästä, kysyin siltä, joka oli jo mennyt.
Sillä oli tapana ottaa kiinni hiiriä ja myyriä, jotka se toi portaille ja asetti riviin alimmalle askelmalle. Tappoi se joskus keväällä linnunpoikiakin, kun en aina ehtinyt kieltämään. Sitten se onneton meni tappamaan naapurin valkean kissanpoikasen. Vaikkei Esteri millään tavoin ilmaissut, että koira olisi hävitettävä, mies ei kestänyt kyyneliä naapurin silmissä. Naapurisopuun vedoten hän päätti, että koira on hoidettava pois.
Olihan siitä vastusta. Sen kanssa oli käytävä reippailla lenkeillä, koska se oli siperianhusky, jonka piti saada riittävästi liikuntaa. Se ei viihtynyt yksinään ulkona, mutta sisällä sillä oli liian kuuma. Se tahtoi vähän väliä ulos ja taas sisälle. Sen karvoja oli koti pullollaan. Jos sillä ei ollut juoksuaika, se oli valeraskaana.
- Minä haluan, että minun tuhkani sirotellaan rantapolun varteen, lähelle sen hautaa, sanoin. Mies tuijotti synkkänä tiskipöytää.
Kaksoset heittivät pyöränsä keskelle pihaa.
- Äiti, missä Tähti on? Se ei ollut meitä vastassa linja-autolla! Onks sillä taas juoksuaika?
- Ei ole. Se ei juokse enää koskaan. Kysykää isältänne! ärähdin ja painuin sänkyyn syvälle peiton alle.
****
Kirjoitin tämän joskus entiseen blogiini. Tuli mieleeni, kun kuulin, että Arsene on hankkimassa koiraa - huskya, kuinkas muuten. Olen esitellyt tyttärelle kaikki koiranpidon ongelmat. Ei auttanut.
Obeesia
Olipas surullinen tarina Esteristä. Katselen itse ihaillen meidän Allia, joka mennäveuhottaa pentukoiran tarmolla ympäri olohuonetta. Mies justiin sanoi, että koko lattiapinta-ala on täynnä Allin leluja.
Olen ajtellut, että kyllä meillä taas itketään, kun Allista aika jättää. Sanoin kyllä tänään miehelle, että minä olen yli 70 vuotta, jos Alli saa elää koko koiran elämänkaarensa loppuun. Ehkä se menekin niin, että minä lähden ennen Allia ja Alli jää itkemään mun jälkeeni.
Nyt en suostu ajattelemaan vielä koiran menettämisen aiheuttamaa surua, onhan Alli vasta 4 kuukautta. Aijon nauttia täysin siemauksin sen pentutouhotuksista, vaikka se sotkee ja vaatii paljon hoitoa.
En voi olla kertomatta, että lähes kymmenen vuoden jälkeen jokin koiratarina tai elokuva tuo kyyneleet silmiin. Joskus vieläkin jääkaapin äärellä kuuluu pienen tiibetinspanielin tassujen rapina tai ovella odottelen olematonta halausta, otusta, joka on pelkkää elämää ja iloa.
Toki vaati hoitonsakin, mutta harvinaisen vähän. Oli ehdottomasti porukkamme paras.
Nauttikaa siitä pyyteettömyydestä, minkä koiraksi nimetty elämän rikastuttaja tuo ja suo.