Hel 17 2012
Abimuistoja
Helmikuun 14. kauan sitten ei ollut vielä ystävänpäivä. Se oli penkkaripäivä.
Nyt kun televisiossa on näytetty abiajeluja, olen muistellut omia abiaikojani. En muista ajelua ollenkaan. Muistan, että piirsimme opettajista pilakuvia (niistä on jäljellä valokuvia), lauloimme kansallispukuisina luokissa pilkkalauluja ja jaoimme (kai ?) karkkeja nuoremmille.
Illalla oli penkinpainajaiset lähiseudun nuorisoseurantalolla. Mukana oli kaksi opettajaa järjestystä ylläpitämässä.
Isoin ongelma oli penkkarikaverin hankkiminen. Monilla tytöillä oli jo vakituiset poikaystävät, jotka kutsuttiin mukaan. Sitten oli meitä muutamia yksinäisiä. Toki tilaisuuteen saattoi yksinkin tulla, mutta se tuntui häpeälliseltä.
Minulta ongelma poistui, kun hyvissä ajoin, jo ennen joulua naapurin tyttö Riitta tuli meille ja ilmoitti, että nyt lähdetään hakemaan sinulle kaveri. Riitta oli niin tosissaan, että lähdettävä oli. Minulla oli siihen aikaan pieni Datsun, jolla lähdimme naapuripitäjään tansseihin.
Ja kuinka ollakaan, puolituttu nuorimies haki minua tanssimaan. Kappaleiden välillä hän aloitteli keskustelua kysymällä, onko nimeni mahdollisesti Marketta. (Taustalla Reijo Taipale lauloi Marketasta!) Nokkelana tyttönä sanoin, että pitäisihän sinun minun nimeni tietää.
Koska penkkarikaveria olimme tulleet etsimään, rohkaisin mieleni ja kysyin, voisiko hän suostua kavaljeerikseni. Suostui.
Ja tuossa se hiippailee nytkin. Kesällä mentiin kihloihin. Naimisissa on nyt oltu 41 vuotta.
Obeesia
Ihana muistelu, tällaisia lukee niin mielellään, antaa toivoa ja valoa synkkyyteen.
Kiitos, SuSu!
Olen joskus Riitalle sanonut, että hän on minun onnettareni. Riitta melkein pakotti minut lähtemään tansseihin. En hetkeäkään kuvitellut, että sieltä kaveri löytyisi, mutta niin sitten kävi.
Hyvästä onnestani iloisena vein erään parittoman Sirpan seuraavalla viikolla kaverinhakureissulle toisen pitäjän tansseihin. Sieltä löytynyt urho jäi hänen elämäänsä, en tiedä, ovatko vielä yhdessä.
Hommasin vielä Annellekin penkkarikaverin, mutta se hankinta ei onnistunut ollenkaan. Oli liian kiltti!
Pienestä sattumasta kaikki on kiinni - ja ystävästä joka vähän auttaa asiaa.
Ihanan lämmin muistelu.
Onnea sinulle ja miehellesi! Meille tulee 41 aviovuotta täyteen tässä kuussa. Pitkään liittoon mahtuu paljon hyvää, niin olen kirjoituksistasi ymmärtänyt. Samat ovat tunnelmat.
Mk, sattumaa tai kohtalo, kuinka vain.
Lastu, onneksi olkoon! Näyttää yhteiselämä teilläkin sujuvan, jos olen oikein tulkinnut.
Nämä on näitä hauskoja juttuja. Tähän varmaan liittyy se, mitä kirjoitin vähän aikaa sitten:
“Avioliitto ei ole staattinen tila, mutta sen aikana on aikaa rauhassa etsiä ja kokeilla jokaiselle parille sopivaa tapaa toteuttaa liittoaan molemminpuoliseksi huviksi ja hauskuudeksi:) “