Hel 20 2012

Vienon ja Kainon kanssa

Kirjoittaja Obeesia klo 19:18, aihe: Perhe on paras

Olen viettänyt viime aikoina lapsellista elämää, ja sellaisena se jatkuukin, viimeistään ensi viikolla. Viime viikolla Kainolla oli nokkosrokko, eikä päivähoitaja ottanut sitä luokseen, joten mummot tulivat hätiin. Ensin oli minun vuoroni, sitten tuli toinen mummu kauempaa. Tällä viikolla hoitaja oli itse sairastunut, joten mummoja taas tarvittiin.

Nukuin huonosti viime yönä, niin että pyysin Töyhtöhyyppää mukaan. Kaksin on aina kaunihimpi. Mies otti päikkärit samaan aikaan kuin pikkutytötkin. Minä torkuin kymmenen minuuttia. Nyt väsyttää.

Ensi viikolla on hoitajalla on hiihtoloma. Tästä on sovittu jo hoitosuhteen alussa, ja mummakin informoitu hyvissä ajoin. Vieno saa olla päiväkodissa, niin että luulenpa viettäväni laatuaikaa vain Kainon kanssa. Minulla on kokemusta kaksosistakin, joten tiedän, ettei kaksi mene samoilla vaivoilla kuin yksi. Vaikka jotkut niin luulevat.

Kaino on mainio pakkaus. Sillä on nyt ainakin kuusi hammasta, ja niitä se näyttää ahkerasti, sellainen hymytyttö se on. Askeleita ei ole vielä otettu ilman tukea, mutta muuten se osaa kaikenlaista. Puhettakin tulee, vaikka suurinta osaa siitä en ymmärrä.  Sanavarastossa on ainakin kakka, pappa, äiti, anna…

Viikonloppuna on luvassa yökylään joku isommista lapsista. En tiedä, vielä kuka tai ketkä tulevat. Olen myös päättänyt luopua keskiviikon vesijumpasta ja mennä seuraksi Pikku Myylle, joka pääsee koulusta monta tuntia ennen muita. Lapsi joutuu olemaan yksinään kotona, kun äitikin on mennyt töihin.

Onhan esikoiseni kotiin matkaa, mutta sen verran voin aina tehdä pienen ihmisen hyväksi. Voin käydä vesijuoksemassa vaikka keskiviikkona aamupäivällä. Ei se ihan jumppaa vastaa, mutta on varmasti hyväksi nivelilleni.

Paluuviite | Kommentit RSS

Kirjoita vastaus

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image