Hellällä palavalla sydämellä

Tunnelmapalanen Obeesian joulusta. Kuusta ei jaksettu hakea eikä amaryllistä ostaa. Mutta orkideat kukkivat vielä. Vaaleampi on jo pudottanut muutaman 23 kukastaan. Kirjavaan ei tällä kertaa tullutkaan kuin neljä kukkaa.

Etualalla on kaksi lahjaa. Toinen on Niiskuneidiltä. Se sisältää kauniin ruskean kynttilän. Toisesta näkyy vain varsi: mumma sai Metsänpojalta kunnollisen vesurin ensi kesän raivaustöitä varten. Mieluinen lahja.

Muutama vuosi sitten joku täällä blogeissa neuvoi minulle otsalampun autuutta: sen avulla voi tehdä käsitöitä sähkökatkon sattuessa. Ostinkin lampun ja keksin sille tuhat muutakin käyttötapaa. Pimeistä komeroista ei enää tarvitse käsikopelolla etsiä tarvittavaa eikä metsäpoluilla pelätä pimeää.

Olen manaillut varsin väkevästi uusia energiansäästölamppuja. Minulta ne hukkaavat energiaa! Niitä on tähän mennessä ollut kolmenlaisia
1) himmeitä
2) ensin himmeitä, sitten vähitellen kirkastuvia
3) muutaman sekunnin ajan valottomia, sitten kirkkaita

Pidän näistä viimeksi mainituista. Mutta nyt on tilanne se, että näitä ensin ostettuja himmeitä on liikaa tässä huushollissa. Siksi otin siivotessani avuksi otsalampun.

Kyllä kirkastui. Liikaakin. Nyt vasta oikein huomasin kaikki likaiset ja pölyiset nurkat, joita en varmaan vuosiin ole jynssännyt.

Ikävä olo. Vielä eilen olin tietämätön likaisista nurkista ja siis täysin tyytyväinen elämääni. Tänään  olen harmillisen tietoinen siitä, että jonain päivänä on suursiivottava. Ei kuitenkaan tänään eikä missään nimessä ennen joulua, kun muutenkin on täysi työ säilyttää hermonsa.

Jahka härkäviikot koittavat!

Tai sitten en enää käytä otsalamppua siivotessani.

Työhuonetta siivotessani totesin laulun sanoin: “yhdet veis ylöspäin ja toiset alaspäin ja toiset huvin vuoks ei minnekään”.  Laulaja puhui kylläkin portaista, minä piuhoista.

Olen imuroidessani usein tuskaillut piuhojen määrää lattialla. Nyt päätin oikein ottaa selvää, mistä mihin mikäkin mikätin vie. Tulos: löysin piuhoista punoutuneen Gordionin solmun. Purettuani sen varovasti huomasin, että siellä kaksi johtoa, jotka eivät vie yhtään mihinkään!

Piuhoja löytyy talosta mielin määrin. Omat merkitykselliset irtopiuhani (videokamera, digikamera, kännykkä, i-link yms.) olen jokaisen yksitellen pujottanut minigrip-pussiin, johon olen selväkielisesti kirjoittanut, mihin tarkoitukseen mikäkin on.

Sitten löytyi koko joukko vanhoja romppuja, joissa on jo ajat sitten käytöstä poistettuja ohjelmia, pelejä yms. turhaa. Lisäksi kaikki englanninkieliset manuaalit, joista ei tiedä, mihin ne liittyvät.

Olen kyllä hieman varuillani tämän siivouksen jälkeen. Saa nähdä, mikä laite ei nyt yllättäen toimikaan. En sentään vielä heittänyt johtoja pois, ne löytyvät kyllä, mutta eivät enää lattialta.

Nyt on avaraa ja selkeää. Työhuoneen avohyllyiltä lähti melkoinen määrä roinaa roskiin. Aarteitakin löytyi: esimerkiksi Tilkkituikun kymmenvuotiaana tekemä sävellys, Kevätlaulu. Ihan alkuperäinen nuottikäsikirjoitus. Löytyi myös Töyhtöhyypän sävellys Aaro Hellaakosken runoon Ilta. Muistan, että pyysin häntä tekemään mielirunooni melodian, jotta voisin sitä joskus laulaa. Olin nuottia jo etsinytkin. Mies ei muistanut edes tehneensä koko sävelmää!

Ikkuna on nyt kirkas. Kesäkuun vehreys tulvii sisään pölykerrosten estämättä. Taidan lähteä uimaan urakkani päätteeksi.

Päivän onnistumiset:

1) Löytyi Tilkkituikun Kevätlaulu ja Töyhtöhyypän Ilta.
2) Selvitin piuhasotkun.
3) Työhuone on nyt onnistuneesti siivottu ikkunoineen kaikkineen.