Hellällä palavalla sydämellä

Kävin lumikenkäilemässä jäällä. Aioin kävellä puronsuuhun asti, mutta yhtäkkiä alkoi vajottaa. Jäällä on aika paljon vettä, ja vesihyhmä jäätyi lumikenkien pohjiin. Peräydyin hyvissä ajoin vanhoille jäljilleni ja nousin rannalle. Vaelsin rantaa pitkin purolle kuvaamaan jään, lumen ja veden yhdistelmää. Pakkasilla sinne olisi pitänyt mennä, nyt ei löytynyt erikoisia jäämuodostelmia.

Mutta puut ovat nyt ihmeellisiä. Kuin vaeltaisi siinä satukirjassa, jossa kaksitoista prinsessaa kulki hopeametsän läpi.

“Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen.”

Maisema on kääriytynyt sumuun. Kaikki on harmaata tai ainakin harmaanvihreää.  Nyt haluan muistaa toukokuuta - se tulee taas. En ole unohtanut.

Mikä on rikkaruoho? Ihmiset yrittävät raastaa pois tonteiltaan ne kasvit, jotka siellä viihtyisivät ja kasvattaa sellaisia kasveja, jotka eivät viihdy.

Eläköön monimuotoinen luonto. Siis myös voikukka ja kanankaali, puhumattakaan piharatamoista ja piikkiohdakkeista.

Omenapuu on istutettu. Ei se tuossa luonnostaan kasvaisi. Saa sekin olla. Sen alla voi kuunnella monimuotoista pörinää ja surinaa.

Kokeilin kuvan hakemista blogin kuva-albumista. Onnistui.

Nämä joutsenet lehahtivat syksyllä meidän rantaan. Siinä on kotijärven viime kesän (2008) joutsenperhe isä, äiti ja kahdeksan lasta. Vaikkeivat kaikki tässä näy.  Videoin zoomaten noin sadan metrin päästä ikkunan läpi rantaan. Nappasin tämän pysäytyskuvan videolta.

Tämä on videolta poimittu pysäytyskuva.

Tänään kuvasin aurinkoa seinälläni. Kuvaan tuli vähän muutakin:
- Töyhtöhyypän isoäidin tekemä rekiryijy
- kotikodista tuomani vanha taulu
- Kreikan matkalta peräisin oleva ikoni
- piano
- toivelaulukirja
- lehtiä
- joulukynttilät
- Näkkylämäen Meksikosta tuoma pitsiverho
- ystävän antama tulilatva
- veljeni kasvattama kahvipensas
- kauan kitunut viirivehkani
- vävyn tuomat amaryllis ja pajunkissat
- hellästi ja huolella hoitamani orkidea
- kaiken keskipisteenä olen minä itse - Obeesia.