Hellällä palavalla sydämellä

…mutta ilman minua. Tauti ei parantunut ajoissa.

Pakkasin eilen kaiken valmiiksi lähtöä varten, kunnes totesin, että ei minusta ole matkustajaksi.

Kotisohva, Idols ja kuumaa teetä - siinä viihteeni. Kuin kiusaksi Aamulehdessä oli koko sivu Keukenhofista. Matkatoimistovirkailija lupasi, että tulppaanimatkoja järjestetään ensi vuonnakin. Ja osaan minä sinne yksinkin, jos tarpeen.

Onneksi kotipihalla  kukkivat krookukset.

Tällainen ilmasto ei sovi minulle. Ei kestä pää eivätkä kädet. Edes ilmastoidussa autossa ei ole hyvä olla. Tuuletusta ei voi vääntää täysille, koska sitten veto kipeyttää hartiat. Vaatteita ei voi vähentää, koska aurinkoallergian takia on pakko verhota itsensä.

Odotan taas innokkaasti sateita, mutta en ukkosta. Valitettavasti ne vain kesäaikaan kuuluvat yhteen.

Näkkylämäki oli täällä muppalassa Vienon ja Kainon kanssa. Koko pikkuperhe oli saanut juhannuksena flunssan. Koetimme hoivailla kipeitä lapsia: nenää niistettiin ja sylissä pidettiin.

Nyt tietysti arveluttaa, mahdammeko itsekin sairastua. Edellinen flunssa on vasta äskettäin parantunut. Lauantaina pitäisi lähteä sukuloimaan, mutta taitaa jäädä väliin. Säätieteilijät ennustavat 29 asteen hellettä.

Lauantaista ei silti tule yksitoikkoista: Nuuskamuikkunen ja Pikku Myy ovat tulossa pitkästä aikaa muppalaan, edellyttäen tietysti, että olemme terveitä.

Aamulla kävin kaupungissa lapsenvahtikeikalla ja ostamassa viikatekiven. En vielä tänään mene niittämään rantaan, aion ensin päristellä uudella trimmerilläni etupihalla. Trimmerillä ei ole asiaa rannan lepikkokasvustoon.

Nämä pihanhoitotyöt on parasta tehdä vasta illalla, kun aurinko alkaa mennä mailleen.

Tuskin kesäkuun helteiset päivät olivat ohi, kun sairastuin flunssaan. Olin ennakkoon jo iloinnut viileistä sadepäivistä, jolloin voisin ulkoilla pelkäämättä ihoni tai pääni puolesta. Pihatöitäkin olisi vielä.

Täällä katselen ikävissäni ulos vihreyteen ja poden täydellistä tukkoisuutta. Sumuisin silmin katselen, sillä sain silmätulehdukseen kahta eri lääkettä. Ne toki helpottavat oloa, mutta hämärtävät silmät. Lukeminenkaan ei oikein suju nyt.

Päätin kuluttaa aikaani soittelemalla vasta viritettyä pianoa. Kuudennen toivelaulukirjan jälkeen alkoi ranteita särkeä. Siis ei nyt sitten soitellakaan.

Valitan myös sitä, etten sitten lopultakaan päässyt Vienon kaksivuotissynttäreille. Enhän tässä tilassa olisi voinut mennä tartuttamaan lapsia. Flunssani alkoi onneksi vasta  maanantaina, niin että tuskin lauantaina lapsenvahtina ollessani kylvin taudinsiemeniä. Paha juttu, jos Vieno saisi tautini, sillä tytöllä menee flunssat säännöllisesti korviinkin.

Mitä voi tehdä, kun ei voi tehdä mitään? Ai niin, voisin kuunnella radiota tai levyjäni.

Lauantaina olisi mielenkiintoista menoa. Toivottavasti tokenen siihen mennessä.

Viime aikoina on kerrottu, kuinka jotkut ovat saaneet potkut töistä, koska ovat Facebookissa haukkuneet työpaikkaansa.

Osattiin sitä ennenkin. Menneisyydestäni kumpuaa epämiellyttävä muisto, josta nyt varmaan pääsen eroon, kun kirjoitan sen tänne. Siis terapiakirjoitus tulossa.

Noin kuusitoistavuotiaana hain sahalle kesätöihin. Olin ollut siellä muutaman viikon edellisenä kesänä ja sitä ennen parina kesänä turvenevalla. Sahalla oli monipuolisempaa työtä, ehkä se oli paremmin palkattuakin, en muista.

Menin työnjohtajan puheille töitä kysymään. Tämä tuijotti minua ilkeästi ja sanoi, että sinulle ei ole täällä töitä!  Menin sahan johtajalle ihmettelemään. Johtaja ei puuttunut asiaan, vaan sanoi, että työnjohtaja ottaa työhön keitä haluaa. Kävin vielä kysymässä työnjohtajalta syytä. Olin kuulemma kehuskellut kylällä, että sahalla pääsee helpolla  ja palkka juoksee.

Ihmeteltyäni ja itkeskeltyäni laittauduin kiltisti turvenevalle.

Vuosia myöhemmin kyseisen työnjohtajan vaimo oli kertonut äidilleni, mistä oli kysymys. Eräs naapuri, koulukaverini äiti, oli juorunnut työnjohtajalle. Nainen oli kuunnellut, kun olin jutellut kaverilleni kesätöistä ja kokemuksistani sahatyöstä verrattuna turvetöihin. Työ sahalla olikin mielestäni hauskempaa ja helpompaa kuin turpeiden kääntely. Jotkut tytöt saivat sahalla olla ylösottajina, johon työhön minäkin olin pari kertaa päässyt. Siinä työssä kirjattiin lomakkeille lautoja ja lankkuja sen mukaan, mitä miehet huutelivat. Useimmiten minä tosin niputin lautoja tai loin kutteripurua.

En vieläkään käsitä, miten mielipiteeni sahan töiden paremmuudesta saattoi vaikuttaa sillä tavalla. Toisaalta en voi tietää, mitä kaverini äiti oli työnjohtajalle sanonut ja mitä sanoja suuhuni laittanut. Äiti arveli, että pahojen puheiden syy oli inhimillinen: kateus.

Facebook-vuodot työnantajille johtuvat ilmeisesti nekin silkasta kateudesta tai ilkeydestä. FB-printti voi vaikuttaa tehokkaammin kuin pelkät juorut. Onhan siinä mustaa valkoisella!

Netti on oivallinen väline niin hyvässä kuin pahassa.

Solja-Ilmari antaa odottaa itseään. Laskettu aika oli ja meni, mutta Näkkylämäellä ei ole vieläkään kiirettä synnyttämään.

Viime viikonloppuna olin hoitamassa Vienoa, kun vanhemmat olivat etsimässä uutta asuntoa. Olin ihan varma, että asuntojen katselumatka toiseen kaupunkiin on niin rasittava, että se saa synnytyksen alkamaan. Olin varautunut pitempäänkin lapsenhoitotehtävään, mutta niin vain lähdin maanantaina kotiin. Odottelen täällä uutta kutsua.

Harmittaa kun teloin taas olkapääni. Se oli jo kunnossa, mutta kun poistin kinoksia kolalla, se ärtyi. Nyt olen taas ihan mitääntekemätön. Jos kutsu kuuluu, on otettava Töyhtöhyyppä mukaan. En pysty ajamaan autoa saati nostelemaan lasta.

Tulehduskipulääkkeet paransivat viime kerralla nopeasti vaivan, toivon että nytkin käy niin.

Että pitää ihmisen olla tyhmä.

Tyypillinen itseruoskintapäivä näin vuoden alussa.  Ajoitus johtuu tietenkin siitä, että syksyllä masennun. Ja kun masennun, kaikki terveelliset elintavat unohtuvat aktiivisesti. Liikunta on jäänyt minimiin. En ole pitänyt itsestäni huolta.

Vaaka ei onneksi aamulla hirveästi valittanut - siis jotain hyvääkin tässä aamussa, jolloin korppu ei mahtunut kuppiin.

Sadattelen itseäni siksi, että jätin hyväksihavaitun kuminauhajumpan pitkäksi aikaa. Nyt kärsin olkapäävaivasta enkä voi oikein mitään tehdä. Onneksi kävely ilman sauvoja sujuu!

Miksi ihminen ei tee sitä, minkä hyväksi tietää! Miksi on niin helppo luopua jostain terveellisestä tavasta ja pikkuhiljaa sujahtaa epäterveelliseen.

Miksi minä olen minä?

Viimeksi kun Pikku Myy ja Nuuskamuikkunen olivat isänsä luona (kesällä 2009), tapaaminen sujui hyvin. Vein lapset tyttäreni pyynnöstä ex-vävylle ja hänen tyttöystävälleen. Tyttöystävä oli luotettavan oloinen, ja ajattelin, että tästä alkaa parempi aika.

Ex-vävy onnistui sotkemaan senkin suhteen väkivaltaisuudellaan, ja ero tuli. Lapset eivät ole sen koommin isäänsä tavanneet. Nyt isänpäivän alla ex-vävy halusi lapset luokseen. Tytär epäili isän kuntoa, koska puhe oli sammaltavaa.

Kesällä Pikku Myy pyysi minua viemään hänet ja velipojan isän luo, koska olin kuljettanut heidän isosiskoaankin tämän isän luo. Lupasin, mutta kerroin, että sitten kun isälle sopii. Nyt sopi.

Tytär pyysi minua viemään ja hakemaan lapset ja suostuin. Ajattelin, että kyllähän minulla yksi vuorokausi kuluu mainiosti kauniissa kaupungissa. Tarkoitukseni ei ollut olla läsnä tapaamisesssa, vaan viettää aikaa omissa oloissani, mutta olla takapäivystäjänä, jos lasten kanssa ei sujukaan.

Ex-vävylle se ei sopinut: hän ei halunnut minua kyttäämään.Tyttären ja eksänsä välillä syntyi tekstiviestitaistelu tuttuun tapaan. Ex-vävy soitti minullekin, oli ihan rauhallinen, mutta haukkui tyttäreni. Minäkin olin ihan rauhallinen. Sanoin, että en minä sinua pystyisi kyttäämään isossa kaupungissa. Kerroin, että Pikku Myy oli minua pyytänyt.

Tytär ei suostunut muunlaiseen järjestelyyn, hänellä oli siihen hyvät perustelut: mies on väkivaltainen ja impulsiivinen. Lapsiaan hän ei ole nähnyt pitkään aikaan, ja nämä ovat muuttuneet. Pikku Myy on hankala, uhmaiässä. Bodaamisella sekä mahdollisilla aineilla lihaksia hankkinut  huonohermoinen isä saattaisi huitaista kiukuttelevaa lasta. Eksä ei edes usko, että laki kieltää lapsia kurittamasta. Tytär ei ole itsekään tavannut miestä aikoihin eikä tiedä missä kunnossa hän on. Ääni oli kuulostanut siltä, että hän oli humalassa tai aineissa.

Kysyimme kerran sosiaaliviranomaiselta, pitääkö lapsi antaa isälle, joka käyttäytyy väkivaltaisesti lapsia vastaanottaessaan. Kerroimme otteita elävästä elämästä. Vastaus oli: lasten antaminen isälle on äidin vastuulla!

Toisaalta ymmärrän ex-vävyäkin. Hän haluaa tavata lapsensa - se on ihan ymmärrettävää. Ennen kaikkea ajattelen lapsia: he kaipaavat isäänsä tai sitä kuvaa, mikä heillä on etäisestä isästä.Isänpäivän alla koulussa ja tarhassa tehdään isänpäiväkortteja ja muutenkin hehkutetaan isien kunniaksi.  Pikku Myy teki viime vuonnakin isänpäiväkortin, se odottaa tämänvuotisen kortin kanssa tapaamista, jotta voisi sen antaa.

Ahdistaa.

Valvotut tapaamiset olisivat paikallaan, mutta epäilen, ettei ex-vävy sellaiseen suostu.

Kun kesä meni ja sateet tulivat, unohdin käsiongelmani. Viime viikolla se alkoi uudestaan. Sauvakävelin ilman hanskoja auringonpaisteessa ja ajoinkin pari tuntia - ilta-auringossa. Pieni kirvely ei vielä havahduttanut, mutta sitten menin vesijuoksemaan kaupungin uimahalliin.

Nyt tuntuu siltä, että kloorivesi ei sovi käsieni iholle. Tänään olisi viikoittainen vesijumppapäivä. En haluaisi lopettaa tätä liikuntamuotoa, joka on muuten hyvin sopinut. Vesijumppa pidetään tosin eri altaassa, joka ei ehkä ole niin kloorattu.

Tuntuu siltä, että rasvainen Apobase lisää kirvellystä. En ole vielä aloittanut hydrokortisonia.

Taidan jättää tämän päivän vesijumpan väliin ja parannella käsiäni. Katson sitten ensi viikolla, mitä tapahtuu. Rasvailu on taas pakko ottaa tavaksi ja kaivettava kumiset taloushansikkaatkin esiin. Aurinkoa on tuskin paljonkaan tarjolla, ja ulkonahan on pian pakkokin käyttää käsineitä.

Vanhuus ei tule yksin, sanotaan. Kaikenlaista kremppaa se tuo tullessaan, eikä tämä ole pahimmasta päästä ollenkaan. Kunhan totun tähän.

Ensi lauantaina on Tilkkituikun ja Untuvaisen vihkiäiset. Minulla on ongelma, joka on ylipääsemätön. Mitä laitan päälleni?

Entiset kuteet ovat liian isoja, ja uusia en oikein haluaisin ostaa pienentymisprojektin tässä vaiheessa. Olen ollut ns. tasanteessa jo kohta puoli vuotta. Pienentyminen on saattanut pysähtyä kokonaan.

Ennen vappua kävin katselemassa vaatteita. Mikään ei kiinnostanut. Paitsi kun menin Unican myymälään: ostinkin itselleni kalliin takin. Sovittamani oli hiukan pieni ja seuraava koko liian iso. Myyjä lupasi, että minulle tehdään välikoko! Saan sen samalla (kalliilla) hinnalla kuin saisin valmiinkin. 

Sen jälkeen piti yllättäen viedä auto remonttiin. Jos olisin sen tiennyt, en olisi takkia tilannut.

Takilla ei vielä häitä vietetä. Nyt ongelma on entistä isompi: paitsi etten löydä sopivaa mekkoa, minulla ei ole oikein varaakaan sen hankkimiseen.

Tiedossa on kyllä toisetkin häät tänä kesänä. Ja ensi vuonna kuulemma seuraavat.

Ongelman ratkaisu taitaa olla tyytyminen vanhoihin liian suuriin vaatteisiin. Syksyllä ostetut pitkikset ovat kyllä sopivat paitsi että ne pitäisi lyhentää. Olen siirtänyt tehtävää päivä päivältä eteenpäin: kai se on tänään tehtävä, ettei mene ihan liian myöhään.

Vielä on mahdollisuus kampaajakäynnin yhteydessä kurkata joihinkin liikkeisiin ja vinguttaa tarpeen tullen visaa.

Miksi tämä on minulle aina niin vaikeaa? Ennen oli helppoa, menin Marimekkoon ja aina löytyi jotakin. Nykyään ei löydy sieltä: Marimekon mallit kapenivat jo kauan sitten.