Hellällä palavalla sydämellä

Illalla n. klo 19.40 hän saapui.  Vävy ilmoitti, että naiset voivat hyvin.

On tämä ollut kyllä vaiheikas vuorokausi: 22 tunnin sähkökatko, matka liukkaalla tiellä merenrantakaupunkiin, lapsenhoitoa ja sitten tämä uusi ihminen.

Onneksi lääkäri oli samaa mieltä kuin minä. Autoilu ei ole Näkkylämäelle nyt terveellistä.

Tytär aikoi lähteä tänään ajamaan pitkän matkan ystävänsä luo. Minä estelin, koska tiesin, että lunta ja pahaa keliä on luvassa. Lääkäri kielsi ajamisen terveydellisistä syistä. Ajelut on nyt ohi, koska Solja-Ilmari on laskeutunut ja aiheuttaa kirpeitä supistuksia.

Taidan keskeyttää kaikki omat projektini ja omistautua lapsiperheelle. Lääkäri kielsi nostelemisen ja kumartelemisen, mutta miten se onnistuu noin puolitoistavuotiaan Vienon kanssa? Metsänpojallakin on selkävaivoja.

Päätin auttaa niin paljon kuin tarvitaan ja niin paljon kuin voin. Ainakin voin mennä tyttären luo tueksi, kun hänen miehensä on työmatkoilla. Voin hoitaa Vienoa sekä siivoilla ja järjestellä kaappeja tyttären ohjeiden mukaan - uuden lapsen varalta kun on järkeistettävä ja tiivistettävä tilankäyttöä.

Ehdotin myös siivouspalvelua, jos sitä paikkakunnalta suinkin on saatavissa. Sen lisäksi kannattaisi ehdottomasti löytää naapurustosta joku turvallinen henkilö, joka voi ottaa Vienon tilapäisesti hoitoonsa, kun lähtö sairaalaan tulee. Minä lähden heti, kun kutsutaan, mutta ajamiseen menee ainakin kolme tuntia.

Saisi Solja-Ilmari pysytellä vielä paikoillaan; laskettuun aikaan vielä on kaksi kuukautta.

Nyt meillä on neljä lapsenlasta. Mielisin kovasti jo katsomaan vauvaa, mutta ennakkoon sovimme, että tapaamme tulokkaan vasta kotonaan. Sitä paitsi Töyhtöhyypällä on joka ilta näytelmäharjoitukset.

Suvi-Kustaa on nyt sitten blogissani Vieno, koska syntyi  Vienon päivänä.

On minulla vähän  outo olo. Vaikka lisääntyminen on luonnollinen tapahtuma, ja yleensä kaikki menee hyvin, aloin jo vähän murehtia. Lapsivesi meni perjantai-iltana, eikä mitään ruvennut tapahtumaan, ennen kuin eilen iltapäivällä.

Kun tiesin, että prosessi on toden teolla alkanut, aloin eläytyä vähän liikaakin. Pelkäsin, että Näkkylämäki kärsii kovasti enkä muistanut, että nykyäänhän annetaan kivunlievitystä. Siihen maailman aikaan, kun omani sain, ei sellaisesta ollut puhettakaan. En silti muista itse kovin kärsineeni.

Tytär soitti aamulla, ja sain samalla ensimmäisen pienen ääninäytteen tulokkaalta.  

Elämä jatkuu. Vanhat vanhenevat ja lapsia syntyy.

Metsänpoika lähetti tunti sitten tärkeän viestin: sekä äiti että lapsi voivat hyvin. Tyttö tuli.

Nyt voin mennä jatkamaan uniani.

Minä en enää pysty keskittymään yhtään mihinkään. Odotan vain tietoa Suvi-Kustaan syntymästä. Töyhtöhyypällä taitaa olla vielä vaikeampaa. Kävi tuossa äsken huokailemassa. Kun kysyin, että näytelmäharjoituksiin menoko noin rasittaa (joka päivä harjoitukset!), se vain tuhahti. Kunnes tajusin, mistä oli kysymys.

Vauvoja syntyy kaiken aikaa, mutta kun syntymä sattuu omaan lähipiiriin, se täyttää koko maailman. 

Odotan tekstiviestiä.

Näkkylämäki lähetti eilen viestin, jonka mukaan vesi oli mennyt ja sairaalaan oli lähdetty. Toinen viesti tuli aamulla: ei vielä mitään, lähdemme kaupungille kävelemään!

Suvi-Kustaa taitaa olla viivyttelevää sorttia. Sellaisia on meidän suvussa jo ennestään. Aina saa odottaa.

Meidän sukuun on tulossa kaksi uutta vauvaa näinä päivinä. Isonsiskoni tyttärentytär ja meidän Näkkylämäki ovat ratkeamaisillaan. Suvi-Kustaan piti tulla jo viikko sitten, ja Jullen aika on juhannuksena. Siskon kanssa jutellaan melkein joka päivä puhelimessa tästä odotuksen autuudesta.

Suvi-Kustaa on kuulemma jo ilmoitettu muskariin. Minä hämmästelemään, että eihän se vielä pitkään aikaan osaa laulaa, vaikka kuinka on musikaalista sukua. Tytär kertoi, että vauvamuskari on tarkoitettu 2 - 6 kuukauden ikäisille vauvoille.  Se onkin muuten Näkkylämäelle hyvä tapa löytää kavereita vieraalta paikkakunnalta.

Odotan tekstiviestiä, joka kertoisi, että sairaalaan lähdetään. Joka aamu ensi töikseni katson kännykän, voihan olla, etten ole herännyt piippaukseen. Ihmettelen, olinko näin innokas odottaja jo olemassa olevien lastenlasteni syntymän aikoihin.

Kun Niiskuneiti oli tulossa, minulla oli kännykkä uima-altaan reunallakin. Olin vesijumpassa töiden jälkeen. Tyttö syntyi vasta keskiyön tietämissä, ja synnytys oli vaikea. Soitin sairaalaan ja kyselin väliaikatietoja. Keskus yhdisti minut synnytyssaliin, jossa sain ihan konkreettisesti kuunnella tyttären tuskia.

Kaksi seuraavaa syntyi niin nopeasti, etten ehtinyt ihmetellä mitään. Toisaalta silloin oli niin paljon muuta murhetta, jotta lasten syntyminen oli pienin murehdittava asia. Nuuskamuikkusella oli alkuvaikeuksia: siitä tietysti olin huolissani.

Vauvojen tapaaminen ensi kertaa oli ihmeellistä. Niiskuneidin näin vuorokauden vanhana. Se raukka oli ihan mumman näköinen, mutta myöhemmin hänestä kehittyi oikein kaunis tyttö.  Nuuskamuikkusen näin vasta kolmiviikkoisena, mutta Pikku Myy teki ensimmäisen mummolareissunsa alle viikon vanhana. Ja osasi hymyillä jo silloin!

Täytyy ruveta jynssäämään keittiötä. En pysty keskittymään kirjoitustöihinkään tässä jännityksessä.

Kustaanpäivä oli ja meni, mutta Suvi-Kustaa ei vielä ole ilmoittanut tulostaan. Olen sopinut Näkkylämäen kanssa, että hän lähettää tekstiviestin, kun alkaa jotain tapahtua, ja toisen sitten, kun lapsi on maailmassa. Aamulla tuli tekstiviesti, ja sydän pamppaillen avasin sen. Se ei ollutkaan N:ltä vaan toiselta tyttäreltä.

En oikein osaa keskittyä kirjoitustöihin, joten olen siivoillut. Huone kerrallaan. Tänään on vuorossa työhuoneeni, jonka ikkunan edestä joudun siirtämään epämääräisen määrän tavaroita pois, jotta pääsen ikkunaa pesemään.

Hyttyset ilahtuvat ikkunan avaamisesta. Ne ryntäävät sankoin joukoin kimppuuni. Jotkut piiloutuvat ovelina jonnekin ja hyökkäävät vasta, kun lepäilen siivousurakan jälkeen.

Ulkoilutan keijunmekkoja, ennen kuin istutan ne lopullisesti ulos jonnekin. Vielä kun jaksaisin mennä ostamaan muutaman orvokin tai petunian narsissien varsia peittämään.

Tämmöistä korvikeaskartelua harrastan nyt historiikin kirjoittamisen sijasta.

Eilisen onnistumiset:

1) Siivosin olohuoneen ikkunoineen päivineen.
2) Sain rantapolun jokseenkin niitetyksi kivistä ja juurista huolimatta.
3) Teimme jätevedenpuhdistamon  laskeutuskokeen: sen perusteella ei ihan vielä tarvitse tilata tyhjentäjää.

Tytär soitti hätääntyneenä. Hän oli ollut lääkärineuvolassa ensimmäisen kerran. Sikiön sydänääniä oli yritetty kuulla, mutta ei ollut kuultu. Oli käsketty tulemaan parin tunnin kuluttua uudelleen.

Kun ei omia kokemuksia noin varhaisesta kuuntelemisesta ole, piti kaivautua nettiin. Sieltä eri keskustelusivuilta selvisi, ettei ääniä aina kuulla. Syitä monia, yksilöllisiä. Kohtu voi olla taaksepäin kallellaan, istukka voi olla edessä, sikiö on uinut sopivasta kohdasta pois jne. Tyttärelle oli sanottu, ettei lääkäri ollut kuullut tyttären omaakaan sydänääntä, vaikka ainakin se pitäisi kuulla.

Omana aikanani neuvolan täti kuunteli jollain torvella ääniä. Totesi, että ihan kuin kuuluisi kahdet äänet, mutta sivuutti asian kuuloharhana. Itse en ole kaksosteni sydänääniä raskausaikana kuullut. Muistan, että esikoisen äänet kuulin vasta ns. laskettuna aikana, kun kävin äitiyspolilla ihmettelemässä, miksei mitään ala tulla. Tyttö oli kolme ja puoli viikkoa myöhässä!

Tytär ihmettelee, miksi vain rauhoitellaan, että kyllä se hyvin menee. Miksei kerrota etukäteen, että aina ei sydänääniä kuulla, ettei pidä hätääntyä.

Muuten kaikki oli ollut ihan ok. Perjantaina on ultra, niin että silloin kai ainakin nähdään, mitä kohdun sisällä on.

Pari tuntia myöhemmin

Tytär kävi uudestaan kuunteluttamassa. Nyt oli kerran saatu kuuluviin tiheä viuh, viuh…

Siitä onkin jo useampi vuosi, kun viimeksi vastasi tuohon kysymykseen. Vanhempi tytär odotti toista lastaan eikä enää muistanut raskauden vaiheita.
- Äiti, onko tämä normaalia, että maha kasvaa jo tässä vaiheessa?

Saman kysymyksen esitti äsken esikoistaan odottava nuorempi tytär.

Kyllä, kyllä se kasvaa. Itsestäni en oikein muista, kun olen aina ollut ylipainoinen. Paino on saattanut nousta nopeastikin useita kiloja. Olen myös aina käyttänyt löysiä vaatteita, niin että vyötärönauha ei ole ihan heti alkanut kiristää.

Mutta minulla on kokemusta naisvaltaisesta työpaikasta. Kyllä siellä aika pian huomattiin, jos joku oli pieniin päin. Kuulemma jopa silmistä. Varmaan myös hoikempien tyttöjen uumasta nähtiin, että tuo ei ole tavanomaista lihomista.

Hormonit alkavat jyllätä heti alussa, ne turvottavat. Toisethan turpoavat e-pillereistäkin, vaikka oikeasti ei ole mitään maha-asukkia kasvamassa.

Liikunta tekee toki hyvää, mutta ei se turvotus taida toeta jumppaamalla.

Ikävämpi puoli on se, että meidän suvussa maha ei kunnolla vetäydy takaisin synnytyksen jälkeen. Silloin on sitten yritettävä jumpata, jos kaiken yövalvomisen ohessa jaksaa. Muuten jää röllykkämaha!