Hellällä palavalla sydämellä

Tytär soitti hätääntyneenä. Hän oli ollut lääkärineuvolassa ensimmäisen kerran. Sikiön sydänääniä oli yritetty kuulla, mutta ei ollut kuultu. Oli käsketty tulemaan parin tunnin kuluttua uudelleen.

Kun ei omia kokemuksia noin varhaisesta kuuntelemisesta ole, piti kaivautua nettiin. Sieltä eri keskustelusivuilta selvisi, ettei ääniä aina kuulla. Syitä monia, yksilöllisiä. Kohtu voi olla taaksepäin kallellaan, istukka voi olla edessä, sikiö on uinut sopivasta kohdasta pois jne. Tyttärelle oli sanottu, ettei lääkäri ollut kuullut tyttären omaakaan sydänääntä, vaikka ainakin se pitäisi kuulla.

Omana aikanani neuvolan täti kuunteli jollain torvella ääniä. Totesi, että ihan kuin kuuluisi kahdet äänet, mutta sivuutti asian kuuloharhana. Itse en ole kaksosteni sydänääniä raskausaikana kuullut. Muistan, että esikoisen äänet kuulin vasta ns. laskettuna aikana, kun kävin äitiyspolilla ihmettelemässä, miksei mitään ala tulla. Tyttö oli kolme ja puoli viikkoa myöhässä!

Tytär ihmettelee, miksi vain rauhoitellaan, että kyllä se hyvin menee. Miksei kerrota etukäteen, että aina ei sydänääniä kuulla, ettei pidä hätääntyä.

Muuten kaikki oli ollut ihan ok. Perjantaina on ultra, niin että silloin kai ainakin nähdään, mitä kohdun sisällä on.

Pari tuntia myöhemmin

Tytär kävi uudestaan kuunteluttamassa. Nyt oli kerran saatu kuuluviin tiheä viuh, viuh…

Siitä onkin jo useampi vuosi, kun viimeksi vastasi tuohon kysymykseen. Vanhempi tytär odotti toista lastaan eikä enää muistanut raskauden vaiheita.
- Äiti, onko tämä normaalia, että maha kasvaa jo tässä vaiheessa?

Saman kysymyksen esitti äsken esikoistaan odottava nuorempi tytär.

Kyllä, kyllä se kasvaa. Itsestäni en oikein muista, kun olen aina ollut ylipainoinen. Paino on saattanut nousta nopeastikin useita kiloja. Olen myös aina käyttänyt löysiä vaatteita, niin että vyötärönauha ei ole ihan heti alkanut kiristää.

Mutta minulla on kokemusta naisvaltaisesta työpaikasta. Kyllä siellä aika pian huomattiin, jos joku oli pieniin päin. Kuulemma jopa silmistä. Varmaan myös hoikempien tyttöjen uumasta nähtiin, että tuo ei ole tavanomaista lihomista.

Hormonit alkavat jyllätä heti alussa, ne turvottavat. Toisethan turpoavat e-pillereistäkin, vaikka oikeasti ei ole mitään maha-asukkia kasvamassa.

Liikunta tekee toki hyvää, mutta ei se turvotus taida toeta jumppaamalla.

Ikävämpi puoli on se, että meidän suvussa maha ei kunnolla vetäydy takaisin synnytyksen jälkeen. Silloin on sitten yritettävä jumpata, jos kaiken yövalvomisen ohessa jaksaa. Muuten jää röllykkämaha!

Kun katson papan kanssa televisiota, huokaan omituinen ilme kasvoillani:
- Katso, miten ihana!

Näen tietysti telkassa vauvan. Vaikka se parkuisikin hyytävästi, hymy leviää kasvoilleni.
- Tuollainen meilläkin on ensi kesänä!

Mies huomauttaa, että ei siis meillä, vaan tyttärellä. Mutta kyllä papankin ilme pehmenee vauvoja katsellessa.

Nuorin lapsenlapsistamme on jo nelivuotias, joten kyllä tässä vauvan tarvetta taas alkaa olla.

Tytär on nyt huolissaan. Hän haluaa varmuuden siitä, että masussa todella kasvaa joku. Neuvolassa pääsee ultraan vasta marraskuun lopulla, mutta hän haluaa tietää jo aiemmin.

Hän pelkää tuulimunaraskautta. Sellaisia tyhjiä pusseja kuulemma on peräti 15 % :ssa raskauksista. Onneksi en tiennyt mitään sellaisista, kun itse odotin. Arvelin vain, että kaikki on kunnossa, kun alkio pysyy sisällä.

Mutta onkohan hän ottanut lukuun sellaista mahdollisuutta, että vauvoja tulisikin useampia. Hän on itse toinen kaksosista - yllätyslapseni, josta sain tiedon vasta kaksi ja puoli viikkoa ennen synnytystä.

Siihen aikaan ei ilman muuta päässyt ultraan, jos ei neuvolassa keksitty mitään pätevää syytä. Ihmettelin hiukan raskauden loppuaikoina vauvan vilkkautta - ihan kuin olisi ollut mustekala vatsassa. Vauva potki nimittäin sekä ylös että alas yhtaikaa. Tai oikeastaan ensin potkittiin ylös ja kuin kaikuna tuntuivat potkut myös alhaalla.

Seuraavana päivänä työpaikan lääkäri lähetti minut ultraan, koska ihmettelin hänelle neuvolan ison kortin ja oman korttini ristiriitaisia tietoja vauvan asennosta. Toisessa oli merkintä rt ja toisessa päinvastoin, oliko se nyt pt.  Kaksosista ei ollut mitään havaintoa.

Ultrassa sitten huomattiin, että siellä oli kaksi päätä ja kaksi peppua ja kahdeksan raajaa.
Olin siihen asti (n. kk ennen laskettua aikaa) ollut normaalisti töissä ja vapaa-aikanani jopa hiihtänyt. Sitten sainkin lopun aikaa olla sairaslomalla. Lapset syntyivät 37. viikolla eli kolmisen viikkoa ennen laskettua aikaa.

Nykyään tällaista ei tapahdu. Kaikki odottajat pääsevät ultraan hyvissä ajoin.

Meidän suvussamme ei tiedetty kenenkään saaneen kaksosia moneen sukupolveen. En siis osannut epäilläkään kahta vauvaa. Myöhemmin joku muisti, että äitini äidin sisarella oli ollut kaksoset, joista toinen oli kuollut vauvana. Hieman minun kaksosiani myöhemmin yksi kyseisen Ottilia-tädin jälkeläisistä sai myös kaksoset.

Viime viikolla kuulin myös, että veljeni nuorin tytär odottaa kolmattaan. Heti kuultuani oman tyttäreni uutisen halusin soittaa isälleni, kertoa ja kommentoida.

Kunnes muistin, että isä haudattiin noin neljä vuotta sitten!

Isä oli aina niin mielissään, kun sai uusia jälkeläisiä. Hän niitä laskeskeli ja suunnitteli kuvaa jopa viidestä sukupolvesta. Viisi sukupolvea oli todellakin yhtä aikaa maailmassa noin kuukauden ajan. Vanhimman sisareni tyttärentytär sai esikoisensa syyskuussa 2004, ja lokakuussa isäni kuoli. Kuvaa ei otettu; nuorin oli liian pieni matkustamaan pitkää matkaa ja vanhin hyvin huonossa kunnossa.

Mieleni tekisi kertoa edes jollekin, mutta tytär kielsi. 

Toissa päivänä sain kuulla tärkeän uutisen. Toukokuussa, jos kaikki menee hyvin, saan neljännen lapsenlapsen.

Tuntuu oudolta, vaikka pitäisihän minun olla jo tottunut.

Edellisistä odotuksista tämän erottaa tunnelma. Olen rentoutunut ja huojentunut.  Kun pienimmät noista kolmesta vanhemmasta lapsenlapsesta olivat tulossa, odotukseen liittyi niin paljon murhetta ja huolta. Vanhemman tyttäreni silloinen mies oli väkivaltainen ja impulsiivinen, mukiloi lastani vielä pojan syntymää edeltävänä iltana. Tytär oli joutunut ainakin kerran aiemmin pakenemaan turvakotiin esikoisensa kanssa.

Tilanne ei siitä parantunut myöhemminkään. Tytär tuli saman tien uudelleen raskaaksi. Pienin lähti ensimmäisen kerran pakomatkalle äitinsä ja veljensä kanssa kuuden päivän ikäisenä. Vanhin lapsi asui siinä vaiheessa oman isänsä luona. 

Onneksi tytär lopulta ymmärsi erota. Kolmen vuoden liitosta oli jäljellä enää hieno (?) sukunimi ja kaksi pientä lasta.

Nyt on kaikki hyvin. Tytär lapsineen on turvassa uuden ja kunnollisen miehen luona. Ongelmia on toki tapaamisissa, mutta jotenkin ne on koetettu järjestää.

Toukokuun lapsi syntyy toiselle tyttärelleni, joka on ollut vauvakuumeessa jo vuosia. Sopivaa sitoutumiseen valmista miestä ei ole vain löytynyt aikaisemmin. Nyt sellainen on olemassa.

Olen innoissani. Saan taas muistella, millaista on odotusaikana, saan antaa hyviä (?) neuvoja ja odottaa itsekin. Häätkin ovat tulossa. Mies haluaa, että vihkiminen tapahtuu ennen vauvan syntymää.

Kun kaikki nyt vain menisi hyvin. Parhaimmillaankin vauvan odotukseen liittyy vaivoja ja ongelmia. Tytär muuttaa miehen luo toiseen kaupunkiin, jonne en niin vain ehdi auttamaan. Onneksi on kännykkä ja sähköposti ja kunnossa oleva auto!